Sote- ja maakuntauudistuksen rinnalle kaupunkiuudistus
Tiedote 10.3.2018
Julkaisuvapaa heti
Kokoomuksen espoolainen kansanedustaja Pia Kauma toppuuttelee Uudellamaalla käytävää keskustelua sote- ja maakuntauudistuksen vaikutuksista.
– On selvää, että tämän kokoluokan uudistukseen liittyy riskejä. Riskejä ei pidä vähätellä, mutta ei myöskään paisutella. Uudenmaan tilanteesta on liikkunut tällä viikolla aivan päättömiä lukuja julkisuudessa. Lukuja ei voi lahjoa, mutta niitä voi tulkita väärin. Laskelmat riskiskenaarioista eivät tarkoita leikkauksia, vaan kuvaavat tilannetta, jossa alueella kaikki kehitys loppusi seinään. Tuskin lukujen levittäjätkään uskovat näin tapahtuvan, Kauma arvio.
Kauma muistuttaa, että tuoreimpien maakuntien rahoituslaskelmien mukaan Uudenmaan maakunnalle siirtyvien palveluiden rahoituksessa ei muutosvaiheessa olisi tapahtumassa heilahdusta. Asukaskohtainen muutos on euron verran positiivinen. Kauma myöntää, että käynnistysvaiheeseen liittyy monenlaisia muutoskustannuksia, mutta muutokset myös maksavat ajan kuluessa itsensä takaisin parantuneena tehokkuutena ja tuottavuutena.
– Uudellamaalla on käytössään maan paras osaaminen ja suurin väestöpohja. Olen varma, että täällä onnistutaan rakentamaan maakunta, joka tarjoaa asukkailleen laadukkaat ja kustannustehokkaat sosiaali- ja terveyspalvelut. Suuri väestöpohja luo myös hyvät edellytykset valinnanvapauden toteutumiselle ja kilpailulle. Nykyisiä kuntiin, kuntayhtymiin sekä valtion aluehallintoon hajautuneita toimintoja keskittämällä saadaan vähennettyä hallintoa, kunhan uudistusten toimeenpanolla on tiukat vahtikoirat, Kauma toteaa.
Kauma muistuttaa, että menestyvät kaupungit maailmalle harvemmin itse vastaavat sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamisesta, vaan ne keskittyvät kaupunkisuunnitteluun, sivistykseen ja elinvoimaan. Sote- ja maakuntauudistuksen rinnalle Kauma toivoo kaupunkiuudistusta. Hänestä kasvupalveluiden järjestämisvastuun jääminen pääkaupunkiseudun kaupungeille oli hyvä päätös, joka antaa entistäkin paremmat edellytykset kehittää kaupunkien työllisyys- ja elinkeinopolitiikkaa.
– Kun sosiaali- ja terveyspalvelut lähtevät kaupungeilta, myös rahoituksesta poistuu puolet. Huoli kaupunkien pärjäämisestä ja kasvun rahoittamisesta on aito ja ymmärrettävä. Oikea lääke ei kuitenkaan ole sote- ja maakuntauudistuksen vastustaminen, vaan uudistusten rinnalla suurten kaupunkien edustajien pitää vaatia hallitukselta kaupunkiuudistusta. Hallituksen olisi käynnistettävä yhdessä kaupunkien kanssa selvitys niistä toimenpiteistä, joilla varmistetaan kaupunkien jatkossakin sykkivän elinvoimaa koko muuhun maakuntaan sote- ja maakuntauudistuksen jälkeen. Selvityksessä olisi erityisesti tarkasteltava suurten infrahankkeiden ja nopean väestönkasvun rahoitusta, Kauma vaatii.