Koulujen lomia voisi jaksottaa toisin
Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomissa 27.5.2018.
Hanna Toiviainen-Ollila totesi keskustelun kesälomien siirtämisestä keskittyvän liiaksi elinkeinoelämän etua korostaviin näkökulmiin. Ja että nimenomaan ”alkukesän valo on kullanarvoista väsyneille koululaisille”. (HS 21.5.)
Työ- ja elinkeinoministeriön tuoreen selvityksen mukaan kesälomien siirto kahdella viikolla lisäisi jo pelkästään matkailutuloja kesäkuukausina lähes 220 miljoonaa euroa. Muiden toimialojen vaikutuksia ei ole vielä selvitetty. Lomakuukausi muualla on yleisesti elokuu, kuten naapurimaissamme Ruotsissa, Virossa ja Venäjällä ja suurimmassa osassa Euroopan maita. Kun yhä useampi työskentelee kansainvälisten tehtävien, esimerkiksi ulkomaankaupan parissa, loma-aikojen olisi järkevää osua yhteen yleiseurooppalaisten käytäntöjen kanssa. Suomen ei kannata jättäytyä erilliseksi, yksin omassa rytmissään eläväksi saarekkeeksi.
Kevätkauden lähestyessä loppuaan ”raskas työntäyteinen vuosi näkyy oppilaissa”, kuten Toiviainen-Ollila toteaa. Tästä syystä myös koululaisten kevätkauden lomien jaksotus tulisi miettiä uudelleen. Hiihtoloman siirto yhdellä tai kahdella viikolla eteenpäin ja nykyistä pidempi pääsiäisloma voisivat olla ratkaisu siihen, että myös kevätlukukautta rytmittäisi riittävän pitkä hengähdystauko. Kesälomien siirron erilaiset vaihtoehdot ja niiden vaikutusten arviointi kannattaa selvittää perusteellisesti siten, että löydetään niin kouluille, perheille, kuin elinkeinoelämällekin nykyistä parempi ratkaisu.
Pia Kauma
Lenita Toivakka
Jaana Pelkonen
kansanedustajia (kok.)
The post Koulujen lomia voisi jaksottaa toisin appeared first on Pia Kauma.