Resursseja poliiseille – nyt!

 

Helsingin Sanomat uutisoi 29.12. Itä-Uudenmaan poliisilaitoksessa vuonna 2014 tehdystä linjanvedosta ja sisäisestä ohjeesta, jonka seurauksena valtaosa rikosilmoituksista on jätetty tutkimatta. Kyseessä on vähäisten ns. massarikosten jättämisestä pakolliseen esikäsittelyvaiheeseen. Vähäiset rikokset siis on vain kirjattu järjestelmään ja muut tutkinnalliset jatkotoimet on jätetty tekemättä. Poliisislangilla sanottuna “jutut on tapettu” alkuunsa. Vaikka ohje aikanaan annettiin määräaikaisena, niin käytännössä sen mukaan on toimittu näihin päiviin saakka. Kerrotun mukaan “Sitä ei vain ole kehdattu antaa kirjallisena toista kertaa.”

Vaikka kyseessä on ehdottomasti uutinen, niin yllätys se ei varmasti kenellekään ole. Kansalaiset ovat jo pitkään tiedostaneet ja kokeneet, että tavanomaisten pienten rikosasioiden tutkinta ei kiinnosta virkavaltaa. Viranomaisetkin ovat tämän julkisesti todenneet – kun rikoksen selvittämisen kustannukset ovat kohtuuttomat saatuun hyötyyn nähden, niin tutkintaan ei ryhdytä. HS:n artikkelissa siteerataan Itä-Uudenmaan poliisissa rikostutkintaa tehnyttä poliisimiestä. Hän koki tilanteen niin ristiriitaisena ja oman filosofiansa vastaisena, että irtisanoutui tehtävästään. “En lähtenyt poliisiuralle sen takia, että voisin toimia pelkästään hyvävaraisten poliisina.”

Tilanne on kestämätön. Kansalaisten, veronmaksajien ja veroja maksamattomienkin on pystyttävä luottamaan siihen, että heihin ja yhteiskuntaan kohdistuvat rikokset käsitellään asianmukaisesti. Se on yhteiskuntajärjestelmän ja oikeustajun kannalta perusasioita. Näin myös vähäisempien omaisuusrikosten osalta. Vähäiseltäkin tuntuva omaisuusrikos tai vahingonteko voi olla vähävaraiselle henkilölle ylitsepääsemätön vastus.

Näen suurena uhkana sen, että vähäisten rikosten tutkimatta jättämiset tulevat normalisoimaan ne. Toiminnasta tulee enemmän tai vähemmän hyväksyttävää – normikäyttäytymistä. Varkauden kohteeksi joutunut saa oikeutta helpoiten ja varmimmin varastamalla itse. Pahimmillaan rikostutkinnan rappiotila voi johtaa siihen, että vähäosaisten oikeutta turvaavat rikollisjengit, kun viranomaisilta ei apua löydy. Tämähän  on tuttua vanhoista mafia-tarinoista, mutta oletan tuon olevan edelleen arkipäivää tietyillä alueilla ihan naapurimaissammekin.

Täytyy ymmärtää ja muistaa, että ei poliisiviranomaiset näitä linjauksia ja tutkimatta jättämisiä ole tehneet laiskuuttaan tai kiusallaan. Kyse on yksinkertaisiksi heille myönnetyistä resursseista – tai paremminkin niiden vähyydestä. Kun poliisin määrärahoja on leikattu, niin resurssit ja toimenpiteet on kohdistettu merkittävimpiin ja suurimpiin rikostapauksiin.

Nopein ja ilmeisesti ainoa keino korjata tilanne on lisätä poliisin määrärahoja – jo seuraavassa valtion budjetissa. En juurikaan muista, että olisin vaatinut tai ehdottanut mitään julkisen sektorin määrärahalisäyksiä. Edellä mainittu ongelma on kuitenkin niin perustavaa laatua oleva ja jokaista kansalaista koskeva, että tätä määrärahalisäystä tulen kannattamaan ja edistämään, mikäli voin asiaan vaikuttaa.