Onko HS:n vaalikonetta manipuloitu? – Yhdellä puolueella juuri oikeat vastaukset
Viime päivinä moni eduskuntavaaliehdokas on ollut käärmeissään siitä, että Sanoma Median vaalikoneet eivät ensisijaisesti suosittele sopivinta ehdokasta, vaan sopivinta puoluetta ja sen sopivinta ehdokasta. Niinpä Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien vaalikoneet saattavat suositella ehdokkaalle itselleenkin kilpailevan puolueen ehdokasta, vaikka ehdokas olisi vaalikonetta testatessaan käyttänyt tismalleen omia vastauksiaan.
Outo asetelma herätti epäilykseni, joten päätin tutkia asiaa hieman lisää.
Esimerkiksi, jos vielä eilen täytti vaalikoneen vihreiden Jyrki Kasvin vastauksilla, tulossivun alussa suositusehdokkaaksi tuli Feministisen puolueen ehdokas. Sen sijaan sopivin ehdokas – eli Kasvi – löytyi vasta sivun verran alemmas scrollaamalla. Erikoista on myös se, että Hesarin vaalikone ei anna äänestäjän suositella sosiaalisessa mediassa verkostolleen ehdokasta, joka on lähimpänä äänestäjän omia vastauksia. Niinpä vaalitiimit ja ehdokkaiden tukiryhmät pystyvät pahimmillaan suosittelemaan Hesarin vaalikoneen kautta vain kilpailevan puolueen ehdokasta – mutta eivät omaa ehdokastaan.
Ensimmäinen epäilys: Vaalikoneen logiikka koskee puolueita, muttei vaaliliittoja
Helsingin Sanomien toimituspäällikkö Esa Mäkinen selitti erikoista tilannetta sillä, että vaalikoneen algoritmi imitoi Suomen suhteellista vaalitapaa suositellen aatteellisesti yhtenäisempiä vaalilistoja. Niinpä Hesarin vaalikoneessa Feministinen puolue tuli suosituksena lähes kaikille helsinkiläisille vasemmistoäänestäjille ja Suomen Kansa Ensin -puolue monelle perussuomalaiselle.
Selitys suhteellisen vaalitavan noudattelusta olisi johdonmukainen vain, jos samaa logiikkaa noudatettaisiin vaaliliittojenkin kohdalla. Esimerkiksi Helsingin vaalipiirissä muodostettiin tekninen vaaliliitto, jonka hajonta nelikentässä on takuuvarmasti suurempaa kuin missään puolueessa. Tämän liiton muodostavat Liberaalipuolue, Piraattipuolue ja Feministinen puolue. Silti Hesarin vaalikone ei huomioi tätä, vaikka vaalipäivänä tälle vaaliliitolle annetut äänet jakautuvat tismalleen samalla mekanismilla kuin puolueiden ehdokaslistoilla. Vaalikoneen logiikka ei siis ole johdonmukaista, vaan se kohtelee puolueita ja vaaliliittoja eri standardeilla ja antaa suhteetonta etua nimenomaan vaaliliitoille.
Toinen epäilys: Yhden puolueen helsinkiläisten ehdokkaiden vastaukset identtisiä, muilla normaalia hajontaa
Seuraavaksi huomio kiinnittyi Mäkisen julkaisemaan kuvaan, josta näkee Feministisen puolueen Helsingin ehdokkaiden vaalikonevastausten olevan epäilyttävän yhteneväisiä. Pari päivää myöhemmin Mäkinen vahvisti myös kirjallisessa muodossa, että asia on toimituksen tiedossa. Tämä hyvin poikkeuksellinen asiaintila selitettiin sillä, että uuden puolueen sisällä aatteellista hajontaa ei vielä ole ehtinyt tapahtua.
Logiikka saattaisi pitää, ellei Hesarin omasta datasta näkisi myös sellaisten uusien puolueiden kuten Suomen kansa ensin -puolueen ja Liberaalipuolueen ehdokkaiden hajonnan olevan merkittävästi suurempaa. Tämäkään selitys ei siis pidä loogisesti tarkasteltuna vettä.
Erityisen outoa yhden puolueen vastausten identtisyys on sen takia, että Hesarin vaalikoneessa on 30 osittain äärimmäisen monitulkintaista kysymystä. Tämän monitulkintaisuuden takia vaalikoneeseen on vaikeaa vastata samalla tavalla kahdesti peräkkäin. Myös ehdokkaana on äärimmäisen vaikeaa täyttää vaalikonetta kahdesti niin, että jokainen vastaus osuisi nappiin omien aikaisempien vastausten kanssa.
Niinpä seitsemän ehdokkaan antama identtinen vastausrivi on tilastollisesti niin epätodennäköinen, että sitä on vaikeaa pitää sattumana. Sekin on erikoista, ettei Hesarin toimitus lainkaan kummastele näin tilastollisesti epätodennäköistä sattumaa varsinkin, kun se selkeästi antaa kohtuutonta “juuri oikein” vastanneelle puolueelle.
Kolmas epäilys: Onko Hesarin toimituksesta vuodettu yhdelle puolueelle etukäteen vaalikoneen toimintalogiikka?
Mitä ihmeellistä siinä sitten on, vaikka yksi puolue olisi sisäisesti sopinut vastaavansa vaalikoneiden kysymyksiin samalla tavalla?
Ensinnäkin se, ettei moisessa taktikoinnissa ole vaalimatemaattisesti mitään järkeä. Normaalisti vaalikoneet suosittelevat äänestäjälle sopivinta ehdokasta, jolloin identtiset vastaukset vain kaventavat puolueen ehdokkaiden mahdollisuuksia erottua kilpailijoista ja laajentaa puolueen äänisaalista. Tämän verran tekniseen vaaliliittoon suostuneessa Feministisessä puolueessa varmasti ymmärretään vaalimatematiikkaa ja ehdokasasettelun tärkeyttä.
Erityisen epäilyttävää on se, että esimerkiksi Etelä-Suomen Median ja Alma Median vaalikoneissa Helsingin vaalipiirin feministeillä on luonnollista hajontaa jopa niissä kysymyksissä, joihin Sanoma median vaalikoneessa oli vastattu identtisesti. No mitä sitten?
No sitä sitten, että sattumoisin vain Sanoma Median vaalikoneissa tällaisesta taktikoinnista on hyötyä puolueelle, joka taistelee arvokartan ruuhkaisessa vasemmisto-liberaalissa nurkassa äänistä Vasemmistoliiton ja Vihreiden kanssa. Vaalikoneiden toimintalogiikkaa ei paljasteta ulkopuolisille, ennen kuin vastausten muokkaaminen on suljettu ehdokkailta ja vaalikone avattu. Niinpä on aikamoinen sattuma, että Feministisen puolueen Helsingin ehdokkaat ovat vastanneet vain tähän tiettyyn vaalikoneeseen sillä ainoalla ja vieläpä vaalimatemaattisesti täysin järjenvastaisella tavalla, joka antaa heille kipeästi kaivattua näkyvyyttä. Muihin vaalikoneisiin he ovat kuitenkin vastanneet normaalisti suuremman luonnollisen hajonnan tuottavalla tavalla.
Sanoma Median vaalikoneet – Hot or not?
Helsingin Sanomat on nyt julkaissut vaalikonealgoritmiinsa korjauksen, joka poistaa esiintyneen ongelman ainakin Jyrki Kasvin kohdalla. Korjauksen tehosta kaikkien ehdokkaiden kohdalla ei kuitenkaan ole varmuutta, se ei korjaa vaaliliittojen ja puoluelistojen eriarvoista kohtelua, eikä tietenkään vastaa muihin avoinna oleviin kysymyksiin.
Suosittelen kaikkia välttämään Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien vaalikoneiden käyttöä, kunnes toimituksessa on tehty sisäinen tutkinta. Meidän on saatava tietää, miten käsillä olevaan tilanteeseen on päädytty. Kuulisin mielelläni senkin, miten Helsingin Sanomien toimitus tilanteen näkee?
Median puolueettomuutta arvostavana kansalaisena pidän journalistista etiikkaa korkeassa arvossa. Siksi olen huolissani edes sellaisesta mahdollisuudesta, että jokin puolue olisi voinut manipuloida Suomen suurimman sanomalehden vaalikonetta omaksi edukseen. Vaalien alla sadattuhannet suomalaiset tekevät äänestyspäätöksensä isoimpien medioiden vaalikoneiden perusteella, joten niiden puolueettomuudesta ei saa missään tapauksessa olla pienintäkään epäilyä.
Tässä vaiheessa olisi varminta muuttaa Sanoma Median vaalikoneita niin, ettei suosituksia anneta sopivimman puolueen kautta, vaan ensisijaisesti ilmoitetaan sopivin ehdokas ja korkeintaan toissijaisesti sopivin puolue.
Olen toki itsekin ehdokas, mutta havaitsemani ilmiö on silti kiistatta äärimmäisen vakava. Käytettävissä olevien tietojen perusteella on mahdollista, että Hesarin vaalikoneen toimintalogiikka on mahdollisesti vuodettu toimituksesta Feministiselle puolueelle. Toivon vilpittömästi olevani väärässä.
Jos tykkäät puhua politiikkaa, tsekkaa myös nämä kanavat:
FACEBOOK
YOUTUBE
TWITTER
INSTA (politiikka)
INSTA (vapaa-aika)
www.youtube.com/watch?v=hoVpdrRV25E
https://statistition.com/?p=1062
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006030634.html
https://twitter.com/EsaMakinen/status/1104669178596859905
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006033700.html