Mielipide: Huolehdimmeko Suomessa ikääntyvistä tarpeeksi hyvin?

Ennen kuin vastaan tuohon on hyvä kerrata hieman kulttuurieroja. Vertaan eteläeurooppalaista ja pohjoismaista ajattelua toisiinsa (nämä toimintamallit ovat muotoutuneet satojen vuosien kuluessa): 

Etelä-Euroopassa lapset asuvat paljon pitempään vanhempiensa luona. Tiivis yhteisö säilyy myös aikuisiässä – vanhemmat auttavat lapsiaan ja ovat tiiviisti mukana lastenlastensa jokapäiväisessä elämässä. Myöhemmin lapset huolehtivat vanhenevista vanhemmistaan yhdessä omien lapsiensa kanssa – useasti vanhemmat muuttavat lastensa luokse asumaan. Ei ole harvinaista, että jossain vaiheessa elämää saman katon alla asuu neljä sukupolvea.  

Pohjoismaissa lapset muuttavat huomattavasti aiemmin pois kotoa ja itsenäistyvät – he eivät ole samanlaisessa symbioosissa vanhempiensa kanssa kuin Etelä-Euroopassa. Kukin huolehtii itsestään ja veroja maksetaan reilusti, jotta valtio voi huolehtia niistä, jotka tarvitsevat apua. Vanhentuvat hoidetaan omissa kodeissa tai laitoksissa. 

Etelä-Euroopan perhekeskeisyys ja Pohjoismaiden yksilökeskeisyys ovat sisäänrakennettuja ominaisuuksia, joka on opittu vanhemmilta useiden sukupolvien ajan. 

Tämä on hyvä muistaa kun mietitään miten vastataan kysymykseen huolehdimmeko Suomessa ikääntyvistä. 

Vastaus otsikon kysymykseen 

Ikääntyvistä ihmisistä voi pitää hyvää huolta omissa kodeissaan ja laitoksissa, ja he voivat olla tyytyväisiä elämäänsä ja onnellisia. Valitettavan usein näin ei ole.  

Vastaan ettemme pidä tarpeeksi hyvää huolta ikääntyvistä. 

Mitä sitten pitäisi tehdä? 

Ennen kuin vastaan tuohon, niin on hyvä käydä läpi muutamia tausta-asioita. 

1. Meillä ei ole tarpeeksi henkilökuntaa huolehtimaan kotona asuvista ikääntyneistä 

1. Meillä ei ole tarpeeksi henkilökuntaa huolehtimaan laitoksissa asuvista ikääntyneistä 

1. Hyvin yleinen välitön kuolinsyy Suomessa ja maailmalla on laitoksissa saatu keuhkokuume 

1. Yksi yleisimmistä syistä, joka johtaa laitoshoitoon on muistisairaus 

1. Muistisairaan toimintakyky laskee merkittävästi hänen jouduttuaan laitoshoitoon ja hän tulee ärtyneemmäksi ja vihaisemmaksi (avaan tätä myöhemmin) 

1. Yksilöllinen moniammatillinen tarvekartoitus on lapsen kengissä vanhushuollossa 

1. Vanhusten hoitaminen heidän yksilöllisten tarpeidensa mukaan on lapsen kengissä 

1. Emme ole osanneet ajatella tarpeeksi sitä, että erilaisissa tilanteissa tarvitaan erilaisia tukimuotoja, oli sitten kyse koti- tai laitoshoivasta. 

Mitä pitäisi tehdä? 

Kaikki alkaa ennakoivasti yksilöllisestä tilanteen ja tarpeiden kartoituksesta moniammatillisesti.  

Mitä tämä tarkoittaa? 

Kun alkaa olla nähtävissä, että henkilön toimintakyky alkaa heiketä siten, ettei hän mahdollisesti pysty itsenäisesti tulemaan toimeen käynnistetään prosessi, jossa: 

• tutustutaan henkilön kokonaisvaltaiseen tilanteeseen ottaen huomioon asuminen, ympäristö, virikkeet ja harrastukset, erilaiset palvelut joita hän käyttää, sukulaiset, ystävät jne. 
• kirjataan toimintakykyä uhkaavat ongelmat ja sairaudet, joita tulee hoitaa 

• tarkistetaan lääkitys kokonaisvaltaisesti 
• kartoitetaan, miten mahdollisesti estetään, ettei toimintakyky laske. Kuntoutus ja erilaiset tukimuodot, teknologiset apuvälineet ja fyysiset apuvälineet 
• kartoitetaan miten saadaan henkilölle oikeanlaiset palvelut, tuki ja toimintakykyä ylläpitävä kuntoutus ja miten tämä rahoitetaan 

Jos toimitaan tuon kokonaisuuden mukaisesti ja saadaan nuo tarvittavat palvelut käyttöön, niin henkilö pystyy elämään täysipainoisempaa ja ihmisarvoisempaa elämää omassa kodissaan pitempään.  

Palvelutarpeen arviointi tulee tehdä kohtuullisen tiheästi, jotta voidaan arvioida tarvitaanko lisää tukea tai onko jokin tukimuoto tullut tarpeettomaksi ja arvioida pystyykö henkilö elämään itsenäistä elämää omassa kodissaan. 

Kuulostaa yksinkertaiselta. Miksi tuota ei ole jo tehty? Vastaus yleensä on, ettei ole rahaa.  

Miksi sitten tuo on mahdollista läntisessä naapurimaassamme monissa kunnissa? 

Vastaus on hyvin yksinkertainen. Tuon toimintamallin on osoitettu säästävän rahaa. Rahan säästö on tullut seuraavista asioista: 

• henkilö asuu pidempään kotona (laitoshoito on kalliimpaa) 
• vanhusten kuntouttamisen ansiosta kotipalveluiden määrä on vähentynyt alun jälkeen 

• vähemmän ja lyhempiä sairaalajaksoja – parempi peruskunto voi tarkoittaa sitä, ettei sairaala tarvita tai että sairaalasta kotiutuu nopeammin 

Länsinaapurissamme on myös pidetty arvossa sitä, ettei työssäkäyvää väestöä tarvitse käyttää niin paljoa tukemaan vanhenevia. Työn tuottavuus lisääntyy ja poissaolot vähenevät. 

Yksi nopeimmin kasvavista kotihoidon haasteista on muistisairaiden hoito. Lääketieteellinen ongelma on, ettei muistisairaita nykytietämyksen mukaan pystytä parantamaan – taudin etenemistä pystytään hidastamaan ja oireita lievittämään. On kuitenkin olemassa apuvälineitä, jotka auttavat toimintakyvyn ylläpitämisessä.   

Nykyistä lääketieteellistä, neurobiologista, käyttäytymistieteellistä ja teknologista osaamista ei käytetä laajassa mittakaavassa tukemaan vanhuksia. Myös muistisairaiden diagnosoinnissa on valitettavasti ongelmia – pitäisi paremmin ymmärtää, mikä muistisairaus on kyseessä, koska hoito ja oireiden lievittäminen on erilaista eri sairauksissa – tyypillisin ongelma on Alzheimerin taudin ja vaskulaaridementian sekoittaminen. Nykyään on olemassa selkeitä ja hyviä keinoja erottaa eri muistisairaudet toisistaan. Tarvitaan hyvä neurologi tekemään oikea diagnoosi ja sen pohjalta oikea hoitosuunnitelma. Hyvin harvoin tapahtuu näin. 

Muistisairaiden kotihoidossa olisi hyvä käyttää muistin apuvälineitä mahdollisuuksien mukaan sekä turvallisuutta lisääviä teknologiaratkaisuja. 

Vaikka joskus tuntuu sille, että muistisairaat pitäisi mahdollisimman nopeasti saada laitoshoitoon, niin se ei ole heidän tyytyväisyytensä ja hyvän olon kannalta ensimmäinen vaihtoehto.  

Miksi ei? 

Muistisairaan uuden oppimiskyky laskee – ei muisteta uusia asioita niin helposti. Uusi ympäristö on vaikeaa – ei yksinkertaisesti muista ja opi mitä on missä, ajoittain ei myöskään tajua missä on ja miksi. Toimintakyky laskee, ärtymys kasvaa ja voi muuttua myös vihaisuudeksi tai aggressiivisuudeksi.  

Kun muistisairaan uuden oppiminen ja muistaminen heikkenee, korostuu ajatuksissa vanhat asiat – niiden muistaminen on helpompaa. Vanha tuttu ympäristö aktivoi vanhojen asioiden muistamista ja minäkuvan säilyttäminen on helpompaa. On parempi olla, rajoitteista huolimatta nauttii paremmin omasta elämästään. 

On myös olennaista, että pystytään reagoimaan nopeasti kun ollaan tilanteessa, ettei kotona asuminen enää ole mahdollista. Vielä olennaisempaa on, että löytyy oikean palvelurakenteen omaava paikka, joka tukee henkilöä ja hänen toimintakykynsä ylläpitämistä. 

Eivät kaikki tarvitse kaikkia palveluita. Jos henkilö on fyysisesti toimintakykyinen, mutta muistisairauden takia tarvitsee 24 tuntia vuorokaudessa valvontaa ja tukea on palvelurakenne erilainen kuin vaikeasti liikuntakykyongelmaisen, mutta henkisesti vireän henkilön. 

Me tarvitsemme monia erilaisia palvelukoteja, sillä jos palvelukodissa on saman palvelurakenteen edellyttämiä vanhuksia, on henkilökunnan helpompi hoitaa heitä ja osaaminen kumuloituu. Asukkaat voivat paremmin, henkilökunta on tyytyväisempää ja mahdollisesti jopa kustannukset laskevat.  

Palveluasumisessa on yhtä lailla huolehdittava asukkaiden toimintakyvyn ylläpitämisestä ja myös kuntouttamisesta, sillä joskus voi tulla tilanne eteen, ettei palveluasuminen enää olekaan oikea paikka – myös paluu kotiin pitää pystyä mahdollistamaan. 

Henkilökunnan osaaminen, oikeanlainen kommunikointikyky ja empaattinen asenne ovat tärkeitä. Palveluasumisessa henkilökunta on kuin perhettä – heidän kanssa vanhukset kommunikoivat päivittäin, heihin he luottavat ja heihin he turvautuvat. Oikeanlainen palveluasumisen rakenne mahdollistaa myös sen, että henkilökunnan osaaminen kasvaa ja työsuhteista tulee pitempikestoisia. Henkilökunta voi paremmin tarjota vanhuksille heidän tarvitsemansa palvelut ja tuen. Kun työolosuhteet ovat kunnossa ja pystytään maksamaan palkkaa osaamistason ja työn vaativuuden mukaan myös työn kiinnostavuus kasvaa ja alalle saadaan lisää tekijöitä. 

Laitosasumisessa on myös omat riskinsä. Yksi merkittävimmistä on erilaisten infektioiden leviäminen – sitä on vaikea välttää tiiviissä yhteisössä. On kuitenkin paljon mitä tälle asialle voidaan tehdä. Yksi näistä on hygienia. On tiedossa että Suomessa sairaalainfektioita on vähänlaisesti verrattuna eteläisempään Eurooppaan, mikä on todella hyvä. Toisaalta sekin on tiedossa, että harva sairaala Suomessa täyttää hygieniaseurannassa ja tautien leviämisen estämisessä kansainvälisiä sairaalastandardeja. Jos hygieniaan panostettaisiin kansainvälisten standardien mukaisesti vanhusten palveluasumisessa, niin moni infektio jäisi tulematta. Heikkojen ja sairaiden vanhusten kohdalla infektiot ovat aina hengenvaarallisia.  

Hyvin yleinen välitön kuolinsyy vanhuksilla on hengitystietulehdukset mukaan lukien keuhkokuume. Varsinaisissa kuolinsyytilastoissa tämä ei näy, koska nämä tulehdukset eivät välttämättä olisi ilman perussairautta aiheuttanut kuolemaa. Esimerkiksi Alzheimerin taudin loppuvaiheessa nieleminen vaikeutuu ja pienikin flunssa voi tästä syystä aiheuttaa ns. aspiraatiokeuhkokuumeen, joka useasti johtaa heikentyneen vanhuksen kuolemaan. Pienetkin asiat voivat vaikuttaa. Esimerkkinä se, että verenpainetta ei tulisi mitata samalla mittarilla kaikilta asukkailta. Kullakin asukkaalla voisi olla oma mansetti. Tai että pulssioksimetri desinfioitaisiin jokaisen käyttökerran jälkeen. 

Teknologia 

Tässä kirjoituksessa en ole keskittynyt teknologian tuomiin mahdollisuuksiin.  

Löytyy paljon teknologiaa, joka tukee vanhuksia ja heidän hoitoaan ja hyvinvointiaan kotona ja palveluasumisessa. 

Petri Turtiainen
Aluevaaliehdokas, Keski-Uusimaa, Kokoomus 

Kirjoittajalla on pitkä kokemus terveydenhuollon ja sosiaalitoimen kokonaisuuksista Suomessa sekä kansainvälisesti. Hän on toiminut aktiivisesti eri potilasjärjestöissä, terveystaloustiede SOTE lakien soveltaminen on tuttua jo vuosien takaa ja hän on ollut mukana tutkimassa kuntoutusta Helsingin Yliopiston tutkimusprojekteissa.