Vantaa-Kerava: Hoitoalan palkkakiista – Löytyykö apu hyvinvointialueilta?
Hoitoalan palkkakiista on oikeastaan vasta alkamassa. Ratkaisuhalua ei näytä olevan oikein kenelläkään, kun sote-uudistus siirtää kustannukset kunnilta valtiolle ja nyt ratkaisuakin odotetaan siltä suunnalta. Demarivetoisen hallituksen oletetaan eduskuntavaalien alla ratkaisevan kiistan avokätisellä palkkaohjelmalla, joka jätetään seuraajien maksettavaksi. Pidän hyvin todennäköisenä, että juuri näin tapahtuukin.
Hyvinvointialueen kannalta tilanne on hankala, sillä sen rooliksi on jätetty odottelu ja sopeutuminen. Toki palkkakysymykseen voi suhtautua niinkin, että maksetaan mitä muut sopivat ja leikataan sitten muusta. Budjetti tulee ylhäältä annettuna ja sen on riitettävä. Mutta tuskinpa äänestäjät aluevaltuutettuja valitessaan toivoivat näiden toimivan kulloisenkin hallituksen sätkynukkeina. Uudistuksen ajatus on uudistaa, ja siksi valtuutettujen täytyy myös uskaltaa ajatella asioita uudella tavalla.
Hoitajien palkkauksessa on kyse kysynnästä ja tarjonnasta, mutta historiallisesti hoitajilla ei ole ollut kunnollista neuvotteluasemaa eikä ole vieläkään. Terveydenhuolto on käytännössä täysin julkisen vallan alaisuudessa, sillä suurin osa yksityisestäkin tarjonnasta toteuttaa käytännössä julkisen terveydenhuollon tehtävää eikä sektoreiden välille ole päästetty syntymään todellista kilpailua työntekijäresursseista. Toisin on esimerkiksi insinööreillä, joilla on toimivat työmarkkinat yksityiselläkin sektorilla. Hoitajan vaihtoehtona on kouluttautuminen uudelle alalle, joka toki aiheuttaa työvoimapulaa muttei palkkakilpailua.
Hoitajaliittojen vaatima palkkaohjelma on tarpeellinen, mutta työmarkkinaneuvottelijoiden väittely on valitettavasti typistynyt prosentteihin ilman yhtäkään ratkaisukeskeistä ehdotusta. Ikään kuin ainoa vaihtoehto olisi yksipuolinen tasokorotus ilman minkäänlaisia rakenteellisia uudistuksia. Nähtävästi kukaan ei tosissaan halua tai uskalla tarttua ongelman ytimeen.
Todellinen ongelma on tasapäistävä palkkamalli, joka ei kannusta pysymään kuormittavassa työssä. Vastavalmistuneen matala palkkataso ei ole ongelma, jos osaamisen ja kokemuksen karttuessa on mahdollisuus kunnolliseen palkkakehitykseen. Parinsadan euron kokemuslisät ovat rehellisesti sanoen pelkkää tuulen suhinaa, kun oikeasti palkkahaitarin pitäisi olla parin tuhannen euron luokkaa. Jos palkkaohjelma kohdistettaisiin ylempien vaativuusluokkien merkittäviin tasokorotuksiin, sillä olisi oikeasti vaikutusta motivaatioon kehittää osaamistaan ja pysyä vaativassa ammatissaan.
Jos työmarkkinakiistan osapuolilta ei valtakunnallisesti löydy rohkeutta etsiä ratkaisuja, löytyisikö sitä paikallisesti? Uskon, että hyvinvointialueilla olisi valmiuksia ottaa palkkaneuvottelut haltuun, jos ammattijärjestöt ovat puolestaan valmiita paikalliseen sopimiseen. Kyse on kuitenkin elintärkeistä palveluista, jotka eivät onnistu ilman osaavaa työvoimaa.
Sami Kanerva
Vantaa-Keravan aluevaltuutettu