Sosiaalityön säästökohteita etsimässä, onko niitä?
Hyvinvointialueelle siirtyminen tarkoittaa merkittäviä muutoksia myös sosiaalipalveluissa. Kuntayhtymä Keusotessa tavoiteltiin parempia palveluita ja säästöjä. Mikäli asukkailta kysytään, palvelut eivät parantuneet eikä säästöjä saatu aikaiseksi.
Suurimmat kuluerät sosiaalipalveluissa olivat vammaisten ja ikäihmisten palveluissa sekä lastensuojelun sijaishuollossa. Kunnittaisissa kuluissa on eroavaisuuksia.
Kaikki sosiaalihuollon palvelut, joita tuotetaan, ovat lakisääteisiä. Harkintaa käytetään, mutta kustannusvaatimukset asettavat harkinnalle tiukat rajat. Miten voimme saavuttaa tarvittavat säästöt? Kuntayhtymässä on etsitty säästöjä palveluverkon supistamisen ja tilojen tehokkaan käyttämisen kautta.
Itse ehdottaisin kalliiden palveluiden tarkastamista out of the box -ajattelulla. Onko mahdollista tuottaa palveluita jatkossa ihan eri tavalla kuin tällä hetkellä? Lasten sijaishuollossa olisi syytä arvioida, onko lasten sijoittamisen sijaan mahdollista palkata kotiin kodinhoitaja tilanteessa, jossa vanhemmat eivät suoriudu kasvattajan tehtävästä, mutta eivät muuten ole vaaraksi lapsille. Kolmen lapsen sijoitus maksaa noin 900 euroa/päivä (yksi lapsi 300 euroa tai enemmän). Kodinhoitajan kuukausipalkka olisi noin kolmen-neljän päivän hintainen. Myös lähiverkostoratkaisut ovat mielestäni hyviä. Ovatko ne inhimillisesti perusteltuja, lapsen edun mukaisia ja taloudellisia ratkaisuja? Mielestäni ovat. Mitä kaikkea muutos pitää sisällään, pitää miettiä tarkemmin.
Monissa palveluissa, kuten lastenhoidossa, perhetyössä tai ohjauksessa, käytetään rinnakkain julkista ja yksityistä palvelua. Olisi syytä arvioida, voidaanko joitakin palveluita ulkoistaa kokonaan tai tuottaa ne kokonaan julkisella puolella. Palvelun ostajana en ole huomannut yhden tai toisen paremmuutta, hintaeroa kyllä.
Ikäihmisten palveluissa on esitetty, että tarjolla tulee olla erilaisia asumismahdollisuuksia ja tukipalveluita. Asumispalveluiden kehittämisessä tulee osallistaa ikäihmiset ja heidän verkostonsa. Itse uskon, että ikäihmisten asumiskorttelit, jossa on helposti saatavilla palveluita, on oikea suunta. Myös omaishoitoa ja perhehoitoa tulee kehittää monipuolisesti. Lastensuojelun tapaan hoitovuorokaudet ovat hintavia, joten kustannustehokkaampi olisi todennäköisesti omaishoitajien palkkioiden nostaminen sille tasolle, että omaishoitaja voisi esimerkiksi tehdä muussa ammatissa osa-aikatyötä. Isommat korvaukset voisivat lisätä kiinnostusta omais- tai vanhushoitajan tehtävään.
Sote-palveluissa on säästömahdollisuuksia myös hyvässä henkilöstöhallinnossa. Korkeasti koulutettu henkilökunta tulee saada takaisin asiakaspalveluun. Kaiken ylimääräisen “sälän“ siirtäminen ammattilaisten harteille on ollut väärä ratkaisu. Arvokas työaika kuluu muuhun kuin asiakkaiden kohtaamiseen. Jokainen uupunut tai pois lähtenyt työntekijä tarkoittaa uutta työtä (rekrytointi, perehdytys ym.), viivettä asiakaspalvelussa ja tilanteiden vaikeutumista – kustannuksia.
Säästöjä voidaan mielestäni jatkossa saada aikaiseksi, pitää uskaltaa rohkeasti kokeilla uusia luovia ratkaisuja.
Riina Mattila
Kirjoittaja on johtava sosiaalityöntekijä sekä aluevaltuutettu