Enemmän tekemistä Suomeen!
Suomen bkt ei ole kasvanut kuin velalla. Siitäkin merkittävä osa on sijoitettu kiinteistöihin ja loput valtion kulutukseen. Tämä ei paranna Suomen talouden tuottavuuden kasvua yhtään. Se hidastaa sitä. Tämä on huono juttu. Tuottavuuden kasvu on kaiken talouskasvun ydintä. Jotain pitäisi siis tehdä. Isosti.
Nopein tapa saada tuottavuus käyntiin on investoinnit. Mutta koska suomalaisilla yrityksillä on tälläkin hetkellä ylikapasiteettia ne eivät sijoita tuottavampaan tuotantoon. On käännyttävä niiden yritysten puoleen, joilla tälläkin hetkellä on kasvu- ja investointitarpeita. Eli ulkomaille.
Onneksi globaali talous on juuri sitä, maailmanlaajuista. Monet yritykset kasvavat ja etsivät osoitetta investoinneilleen. Oli kyse sitten uudesta akkutehtaasta tai tutkimuslaitoksesta tai jotain siltä väliltä. Nämä pitää saada Suomeen. Mutta miksi he sijoittaisivat Suomeen?
Siihen meillä pitää olla vastaus. Hyvä sellainen. Itse asiassa niin hyvä, etteivät keksi yhtään syytä olla investoimatta Suomeen. Mistä me sellaisen keksimme? Mitä jos kääntäisimme kysymyksen toisin päin: kysytään me heiltä mitä se vaatisi, että heidän seuraava investointi päätyisi Suomeen?
Eli lähdetään maailmalle. Kerätään tuhannen potentiaalisten yritysten toivelistat. Valitaan toivelistoista 100 samankaltaisinta. Sovitaan kirjallisesti, että toteutamme toiveet, jos investoinnit toteutuvat. Näin tiedämme mitä toivelistan toteutus tuottaa. Ja laitetaan hihat heilumaan.
Liitytään Natoon. Virtaviivaistetaan kannattavaa työperäistä maahanmuuttoa. Poistetaan julkishallinnosta byrokratiaa. Rakennetaan pienydinvoimaloita energiatarpeen tyydyttämiseksi. Varmistetaan fyysiset yhteydet maailmalle. Eli toivelistojen toiveet toteutukseen.
Vastineeksi yli 100 miljardin investoinnit Suomeen. Enempikin käy. Nämä tulevat joka tapauksessa maailman menestyneimmiltä yrityksiltä, joilla on suurin investointitarve ja jotka tietotaidoiltaan ovat merkityksellisimpiä ainakin seuraavat parikymmentä vuotta.
Suomi kuitenkin hyötyy heti. Ensin myydään tontit ja tilat. Siten siihen tuotantolaitokset ja työkalut. Sitten näihin kotimaista ja tarvittaessa ulkomaista työvoimaa. Joka osaltaan alkaa tienaamaan palkkaa ja maksamaan veroa. Kuten myös näitä työllistävät yritykset.
Jotain tämän kaltaista. Mutta näpertelyyn meillä ei ole varaa. Se juna meni jo. Toisaalta, miksemme uskaltaisi? Koska mitä enemmän teemme, sitä enemmän viemme ja sitä paremmin meillä on varaa pitää huolta toisistamme.
Martin Paasi
Eduskuntavaaliehdokas