Moniammatillisessa yhteistyössä ratkaisu oppilaiden hyvinvointiin ja oppimiseen
Lehdissä on viime aikoina otsikoitu Suomen laskeneista oppimistuloksista, oppilaiden huonosta voinnista sekä kurin puutteesta kouluissa.
Viimeiset kolme vuotta ovat olleet yhteiskunnallisesti haasteellisia. On ollut pandemia, sota Euroopassa jatkuu, energian hinta on noussut ja inflaatio laukkaa. Nämä tekijät ovat lisänneet lasten ja nuorten turvattomuuden tunnetta ja epävarmuutta, mikä näkyy koulujen arjessa. Seuraavan hallituksen on puututtava näihin asioihin muutenkin kuin rahaa jakamalla. Nyt tarvitaan erityisesti opetustoimen, sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä nuorisotoimen tiiviimpää moniammatillista yhteistyötä.
Kouluissa on muutettava käytänteitä ja palattava takaisin perusasioihin. Nyt ei tarvita poukkoilevia uudistuksia, lyhytaikaisia kokeiluja uusista hienoista opetusjärjestelmistä vaan opettajille työrauhaa tehdä omaa perustyötään oppilaiden oppimisen ja hyvinvoinnin eteen. Tämä ei kuitenkaan yksin riitä vaan kouluihin tarvitaan eri toimijoiden apua ja tukea, jotta oppilaille ja heidän perheilleen saadaan matalan kynnyksen palveluita ajoissa. Tällä hetkellä kouluissa sammutetaan tulipaloja eikä koulun aikuisten osaaminen riitä esimerkiksi ahdistuksesta tai masennuksesta kärsivien oppilaiden auttamiseen. Jos haluamme matalan kynnyksen palveluita kouluihin, hyvä vaihtoehto olisi saada hyvinvointialueille psykiatrisia sairaanhoitajia. He voisivat tukea sekä että oppilaita ja auttaa muuttamaan koulujen toimintatapoja, joilla mahdollistaa oppilaan koulunkäynnin ja arjen onnistuminen. Psykiatriset sairaanhoitajat voisivat tarvittaessa ohjata oppilaita pääsemään hoitopolulle sekä olla yhteyshenkilö koulun, vanhempien ja hoitotahon välillä.
Poissaolot ovat lisääntyneet tiettyjen oppilaiden kohdalla. Oppilaiden poissaoloja seurataan ja poissaolojen puuttumisen mallia on kehitetty selkeäksi,ja opettajan työtä helpottavaksi. Opettaja ja vanhemmat tietävät periaatteet sekä mitä tapahtuu tiettyjen poissaolotuntien ylittymisen jälkeen. Tärkeintä on selvittää poissaolojen syy ja miten palata takaisin opintielle. Kun poissaolojen määrä saavuttaa tietyn rajan, koulu tekee lastensuojeluilmoituksen. Tällöin asioiden pitää edetä seuraavan kaavan mukaan; ensin keskustellaan perheen ja oppilaan kanssa. Tämän jälkeen otetaan koulu keskusteluihin mukaan ja sovitaan yhteiset toimenpiteet, jolla pyritään saamaan oppilas kouluun ja pysymään koulussa. Oppilaan tueksi voidaan koulun toimintojen ja vanhempien yhteistyön lisäksi lisätä mm. sosiaaliohjausta (nuoren kanssa keskustellaan, mitä hän haluaa tulevaisuudelta ja miten siihen pääsee), perhetyötä (vahvistetaan vanhemmuutta) tai nimetä tukihenkilö (oppilas kiusattu tai yksinäinen).
Muutos pitää saada aikaiseksi ennen kuin lasten ja nuorten haasteet kasvavat valtaviksi ja monimutkaisiksi, ja aiheuta syrjäytymisriskiä. Vuodenvaihteessa kuraattorit ja koulujen psykologit siirtyivät hyvinvointialueille. Tämä tuo uusia mahdollisuuksia tehdä tiiviimpää moniammatillista yhteistyötä hyvinvointialueiden eri palvelualueiden ja kuntien sivistystoimen ja nuorisotoimen kanssa. Nyt on aika madaltaa raja-aitoja eri toimijoiden välillä ja puhaltaa yhteen hiileen lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja oppimisen eteen.
Virpi Räty
Konsultoiva erityisopettaja
Eduskuntavaaliehdokas