Yli miljoonalle yksinasuvalle kaikki on kalliimpaa

Suomessa oli vuoden 2021 lopussa 1,3 miljoonaa yksinasuvaa. Yksinasuvia on asuntokunnissa lähes puolet – ja suurimmissa kaupungeissa jo yli puolet. Siitäkin huolimatta yksinasuvien taloudellinen ja lainsäädännöllinen asema ei ole yhteiskunnassamme yhdenvertainen suhteessa perinteisiin perheisiin tai parisuhteessa eläviin. Yhteiskuntaa rakennetaan edelleen kahden aikuisen tuloilla elävien maksukyvyn ehdoilla.

Yksinasuvat ovat yliedustettuina toimeentulotuen saajissa, ja heidän tulotasonsa on muuta väestöä alhaisempi. Yksinasuvien haasteena ei ole pelkästään tulojen pienuus, vaan elinkustannusten suuruus. Heillä ei ole kulutuksen skaalaetuja, joista parisuhteessa olevat hyötyvät. Hintojen nousu onkin osunut kipeästi yksin asuviin, sillä he eivät välttämättä jaa elämisen kuluja kenenkään kanssa.

Samalla yhteiskunnan veroedut suuntautuvat pitkälti pariskunnille. Esimerkiksi siivouspalveluiden ja remonttien kotitalousvähennys on kaksinkertainen pariskunnille. Tämä asettaa yksinasuvat hyvin eriarvoiseen asemaan. Seuraavalla eduskunnalla onkin paikka tehdä näistä veroeduista kotitalouskohtaisia, jotta edut olisivat yhdenvertaisempia eikä niiden hyödyntäminen kasautuisi vain kahden aikuisen talouksille.

Yksinasuvien heikompi asema näkyy myös asumismuodoissa. Puolet yksiasuvista asuu vuokralla, muusta väestöstä vain neljäsosa. Omistusasunnon hankkimisessa vaikuttaa merkittävästi, onko asuntoa hankkimassa yksin vai jonkun kanssa, sillä pienet asunnot ovat suhteessa kalliimpia. Myös asuntolainaneuvotteluissa pariskunnalla voi olla etulyöntiasema, sillä kahden ihmisen tuloilla on helpompi vakuuttaa pankki tulojen vakaudesta. Omistusasunnon hankintaa pitää helpottaa myös niille, jotka ostavat asunnon yksin.

Asuntolainojen korkeiden korkojen tilanteessa yksin asuntolainaa maksava on myös haavoittuvaisemmassa tilanteessa, jos maksukyky katkeaa esimerkiksi sairastumisen tai työttömyyden takia. Tällaisissa elämän kriisitilanteissa yksinasuvilla ei välttämättä ole muutoinkaan parisuhteen tai asuinkumppanin tarjoamaa tukiverkkoa, kun taas puolison kanssa asuvat saavat usein puolisolta tukea tai hoivaa. Siksi esimerkiksi yksinasuvalla vanhuksella tulee olla mutkaton pääsy kotipalveluiden piiriin.

Pandemian aikaiset liikkumis- ja kokoontumisrajoitukset ovat valitettava osoitus siitä, kuinka päätöksiä tehdään edelleen pitkälti parisuhteessa elävien ehdoilla. Kun päätöksenteon perusyksiköksi rajataan kotitaloudet, voi sillä olla negatiivisia vaikutuksia yksinasuvien yhteiskunnalliseen asemaan sekä sosiaaliseen ja psyykkiseen hyvinvointiin.

Samalla kun meidän on tunnistettava yksinasuvien korkeampi syrjäytymisriski, on myös muistettava, että yksin asuminen on yhä useamman ihmisen vapaaehtoinen ja pysyvä valinta. Yksinasuminen ei ole välttämättä väliaikainen ratkaisu, eivätkä kaikki tavoittele elämää kahden aikuisen taloudessa. Tämä on otettava huomioon rakentamalla riittävästi pieniä asuntoja.

1,3 miljoonaa yksinasuvaa muodostaa yli viidesosan koko Suomen väestöstä. Näin isoa joukkoa ei voida sivuuttaa tulevaisuuden päätöksenteossa – varsinkin, kun määrä todennäköisesti jatkaa kasvuaan tulevaisuudessa. Yksinasuvien tahattomaan yksinäisyyteen ja syrjäytymisen riskitekijöihin tulee löytää ratkaisuja. Lisäksi tarvitsemme ajatusmallien muutoksia, jotta yhteiskunnan merkittäviksi yksiköiksi tunnistetaan myös yhden hengen taloudet.

Pihla Keto-Huovinen
Kansanedustajaehdokas