Järjestöt hyvinvoinnin rakentajina – harkittuja ja kestäviä valintoja rajallisten resurssien keskellä

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen lähidemokratia- ja osallisuuslautakunta teki tammikuun kokouksessaan päätökset vuoden 2026 järjestöavustuksista. Päätökset koskettavat laajaa ja monimuotoista järjestökenttää, ja siksi on tärkeää pysähtyä avaamaan paitsi päätösten taustoja myös sitä arvostusta, jota järjestöjen tekemää työtä kohtaan tunnetaan.

Järjestöavustukset ovat hyvinvointialueelle merkittävä ja strateginen tapa tukea asukkaiden hyvinvointia, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Ne eivät ole vain taloudellista tukea, vaan myös viesti kumppanuudesta: järjestöt täydentävät hyvinvointialueen omaa toimintaa tavalla, johon julkinen palvelujärjestelmä ei yksin pysty.

Selkeät painopisteet, haasteelliset valinnat

Järjestöavustusten myöntämisperiaatteet päivitettiin syksyllä, ja hakemuksia arvioitiin asetettujen painopisteiden mukaisesti, joita olivat mielen hyvinvointi, sosiaaliset suhteet sekä hyvinvointihaasteiden ennaltaehkäisy. Periaatteiden mukaisesti vähintään kaksi kolmasosaa avustusmäärärahasta tuli kohdentaa näitä painopisteitä tukevaan toimintaan.

Hyvinvointialueella on erityinen tarve niin maahanmuuttaneiden ja vieraskielisten kuin vammaisten henkilöiden hyvinvointia ja terveyttä tukeville palveluille. Näihin tarpeisiin vastaavat toiminnot nousivat arvioinnissa keskeiseen asemaan.

Hakemuksia saapui yhteensä 85 kappaletta 80 eri toimijalta. Haettu rahasumma oli yhteensä 2,94 miljoonaa euroa, josta kumppanuusavustusten osuus oli 2,29 miljoonaa ja toiminta-avustusten 650 000 euroa. Käytettävissä oleva määräraha oli 970 000 euroa – 50 000 euroa enemmän kuin edellisvuonna. Tämä korotus kertoo hyvinvointialueen halusta panostaa järjestötoiminnan tukemiseen myös taloudellisesti haastavassa tilanteessa.

Kaikki tarpeellinen ei mahdu rahoituksen piiriin

On kuitenkin selvää, että hakemusten kokonaismäärä ylitti käytettävissä olevan rahan yli kaksinkertaisesti. Tästä syystä avustuksia voitiin myöntää vain niihin toimintoihin, joille on alueella tunnistettu kaikkein suurin tarve – 42 järjestölle.

Järjestöavustusten myöntämiskriteerit eivät saa tarkoittaa sitä, että rahoituksen ulkopuolelle jääneet toiminnot tai toimijat olisivat vähemmän arvokkaita, tai tarpeettomia. Järjestöt tekevät äärimmäisen tärkeää ja vaikuttavaa työtä, vaikka rahoitusta ei tällä kierroksella ollut mahdollista myöntää. Päätösten taustalla on tehty huolellista harkintaa ja kuultu toimialojen asiantuntijoita, mutta rajalliset resurssit pakottavat aina myös niihin kaikista haasteellisimpiin valintoihin.

Vaikuttavuus näkyväksi – yhdessä oppien

Aiemmin avustusta saaneet järjestöt ovat tehneet avustusten käytöstä käyttöselvityksiä, joita on pisteytetty osana arviointia. Näiden selvitysten hyödyntämistä on jatkossa syytä kehittää edelleen. Käyttöselvitysten tulee palvella sekä järjestöjä että päätöksentekoa: niiden kautta voidaan arvioida toiminnan vaikuttavuutta, asianmukaisuutta ja kehittämistarpeita nykyistä paremmin.

Samalla on tärkeää tunnistaa, että käyttöselvitysten laatiminen vaatii järjestöiltä aikaa ja osaamista. Siksi myös arviointikriteerien on oltava selkeitä, linjakkaita ja vertailukelpoisia. Tavoitteena ei ole lisätä hallinnollista kuormaa, vaan rakentaa luotettavaa yhteistä ymmärrystä siitä, mikä toimii ja miksi.

Muuttuva rahoituskenttä haastaa kaikkia

Järjestökentän toimintaympäristö on viime vuosina muuttunut nopeasti. STEA-avustusten leikkaukset näkyvät nyt myös hyvinvointialueiden avustusjaossa: suuret valtakunnalliset toimijat hakevat entistä aktiivisemmin alueellista rahoitusta. Tämä on ymmärrettävää, mutta asettaa päättäjät vaikean kysymyksen äärelle – miten varmistetaan, että myös pienemmät, paikallisesti vaikuttavat toimijat säilyttävät toimintaedellytyksensä? Toisaalta isoilla järjestöillä on toimintoja, jotka ovat suorastaan kriittisiä asukkaiden palvelutarpeeseen nähden.

Moni pieni yhdistys tekee alueellaan korvaamatonta työtä hyvin pienelläkin avustuksella. Kun varoja ei kulu raskaaseen organisaatiorakenteeseen, vaikutus voi olla suhteessa rahoitukseen huomattavan suuri.

Hyvinvointialueen ja kaupunkien välinen tehtävänjako on ollut keskusteluissa alusta asti. On kysytty, kenen vastuulle ja rahoitettavaksi mikäkin toiminto kuuluu. Alkuvaiheessa tämä oli ymmärrettävää, mutta nyt katse on syytä kääntää vahvemmin itse tarpeeseen.

Sen sijaan että keskustellaan ensisijaisesti hallinnollisista rajoista, tulisi kysyä: mikä on aito tarve kentällä juuri nyt? Joissain tilanteissa toiminnan kannalta voi olla ratkaisevaa, että rahoitusta on mahdollista saada sekä kaupungilta että hyvinvointialueelta – ei siksi, että vastuu siirtyisi, vaan siksi, että toiminta saadaan toteutettua riittävin resurssein. Tämän vuoksi päällekkäisen rahoituksen kielto tulisi poistaa avustusperiaatteista.

Tässä vuoropuhelussa ratkaisevaa on se, ketkä keskustelevat. Sekä kaupungin että hyvinvointialueen puolelta pöytään tarvitaan ne ihmiset, jotka tuntevat rahoitettavan toiminnan arjen ja todelliset vaikutukset. Päätökset eivät voi perustua oletuksiin, sillä tilanteet voivat muuttua nopeastikin – esimerkiksi palveluntuottajan vetäytyessä syntyy äkillinen tyhjiö, johon järjestöt usein reagoivat ensimmäisinä. Ratkaisevaa on, kuka hallitsee ajantasaisen tiedon kentältä. Myös kuntalaisaloitteiden huomioiminen on tärkeä tapa varmistaa, että asukkaiden ääni kuuluu.

Kiitos järjestöille – työ jatkuu

Haluamme lopuksi kiittää kaikkia järjestöjä ja yhdistyksiä, jotka tekevät työtä Vantaan ja Keravan asukkaiden hyvinvoinnin, osallisuuden ja yhteisöllisyyden eteen. Teidän työnne näkyy arjessa – kohtaamisissa, tuessa, toivossa ja osallisuudessa.

Vaikka kaikki hyvä ja tarpeellinen ei tällä kertaa mahtunut rahoituksen piiriin, järjestöjen merkitys ei ole siitä riippuvainen. Hyvinvointialueen ja järjestöjen kumppanuus on pitkäjänteistä työtä, jota rakennetaan askel kerrallaan – yhdessä oppien, kuunnellen ja ennen kaikkea ihmisten tarpeista käsin.

Aluevaltuutetut, lähidemokratia- ja osallisuuslautakunnan jäsenet

Jenni Karemo (kok.)
Marjo Vacker (kok.)