Erittelen tässä muutamia ajatuksiani liittyen viime päivien keskusteluun ja politiikkakritiikkiin.
Haukkui kokoomuksen ja sen johdon?
Käsittelen kirjassani sitä, kuinka itse asiassa osin tiedostamattamme pönkitämme olemassaolevaa valtaa sen haastamisen sijaan. Kriittinen arviointi ei minun sanakirjassani ole haukkumista. Miksi olemassa olevan käytännön haastaja on riidankylväjä ja vallassa tukevasti istuva henkilö pyyteetön valtiomies? Kirjani keskeinen johtolanka on, että julkista valtaa pitää aina epäillä. Toki myös minua. Vain se pitää demokratian elävänä.
Haastaminen tarkoittaa parhaimmillaan sitä, että arvioi kriittisesti politiikan tekemistä, päämääriä, tuloksia ja valtarakenteita. Miettii, miten meininkiä voi parantaa. Esitän kirjassa ratkaisuja. Niistä voi kaikin mokomin olla eri mieltä.
En ole koskaan tavannut kansanedustajaa tai kansanedustajaehdokasta, joka ei tavoittelisi valtaa. Valtaa on monenlaista, mutta valtaa tavoittelematon henkilö vallassa tai sen liepeillä on melkoinen paradoksi. Jos entinen moninkertainen ministeri kertoo elämäkerrassaan, ettei hän ”koskaan ole tavoitellut valtaa” herää minulle välittömästi muutama kysymys. Halusiko hän tehtäviä vain cv-merkintöjä varten? Voiko demokratia toimia, jos vallassa on henkilö joka ei halua valtaa käyttää? Aika moni äänestää juuri siksi, että toivoo muutosta joihinkin asioihin.
On tietenkin lupsakka ajatus, että ihminen pääsee valtaan sitä tavoittelematta. Että ”porukka nostaa”. Moni valtiomiesmäistä kuvaa itsestään mielellään piirtävä henkilö sanookin, että lähdin kisaan vain siksi, että ”porukka pyysi”. Mikä porukka ja miksi? Myös tätä käsittelen kirjani ensimmäisessä kappaleessa.
Miksi julkisesti?
Kokoomus kuten mikään muukaan puolue ei ole pienyritys, joka omistajan rahoilla pyörittää markkinaehtoista liiketoimintaa. Yrityksen sisäiset asiat eivät kuulu muille sen yli kuin mitä laki määrää. Hallitukseenkin saa omistaja valita vaikka pelkästään vanhoja opiskelukavereitaan. Kokoomus sen sijaan on puolue, jonka edustajat käyttävät julkista valtaa. Kokoomus on ollut mittauksissa säännöllisesti suurin puolue. Siksi on erittäin tärkeää, että asioista voidaan keskustella myös julkisesti.
Miten joku kuvittelee, että kokoomuksen sisällä käytävää keskustelua voitaisiin edes miltään järkeviltä osin käydä suljettujen ovien takana? Tilataksissa keskustelu varmasti onnistuu. Se onnistuu myös eduskuntaryhmässä. Mutta entä kun kysyttäisiin kokoomuksen 540 000 äänestäjältä? Tai niiltä yli miljoonalta ihmiseltä, jotka voisivat kuvitella äänestävänsä kokoomusta tai edes sen edustamia asioita?
Ajatus siitä, että oma puolue on virheetön, on lapsellinen. Ihan yhtä lapsellinen on ajatus, että jokin puolue yleensä voisi olla virheetön. Virheetön kenen mielestä? Demokratiassa on se lähtökohtainen ajatus, että se edustaisi erilaisia näkemyksiä mahdollisimman hyvin. Nuo näkemykset ovat väistämättä usein myös vastakkaisia. Kokoomuksessa – jos missä – voi puhua asioista niiden oikeilla nimillä.
Tilataksi?
Jokaisessa puolueessa on oma tilataksinsa tai pikkubussinsa. Näin tulee varmasti olemaan myös Liike Nyt -liikkeessä. Tila-auton olemassaolo ei ole ongelma. Mielestäni on itsestäänselvää, ettei kaikkia asioita voida päättää torikokouksella. Jos suuri osa kansanedustajista ei ole lukenut tuhatsivuista sote-esitystä ja siihen liittyviä asiantuntija-arvioita, miten voidaan olettaa, että kansa olisi siihen perehtynyt? Hjalliksella on paljon hyviä avauksia, mutta itse en yhdy ajatukseen, että kokoomusta johdettaisiin autoritäärisesti.
Sen sijaan olen kritisoinut kokoomusta asiajohtamisen ja vision puutteesta. Olen kirjassani eritellyt muutaman sivun verran tämän hallituskauden aikaansaannoksia. Olen avoimesti sitä mieltä, ettei kokoomus ole kyennyt kaikkia ilmeisiä maalintekopaikkoja hyödyntämään. Oma iso kuva on ollut hakusessa. Demokraattinen prosessi on jatkuvaa neuvottelua ja usein tekemisen tilaisuudet aukeavat sattumalta. Silti on harhaluulo, ettei omia tavoitteita ja toimintaa voisi johtaa. Vaihtoehtona on ajelehtiminen, sillä politiikassa – kuten kaikessa päätöksenteossa – neuvottelut voitetaan yleensä kauan ennen kuin neuvottelupöytään edes päästään.
Kaipaisin edustukselliseen demokratiaan selkeitä visioita ja keskenään kilpailevia vaihtoehtoja, joiden kirjosta äänestäjät voivat valita. Kysymys ei niinkään ole siitä, keitä tilataksissa istuu, vaan mihin tuo auto on matkalla. Ajetaanko satasen alueella kuuttakymppiä? Vaihtuvatko tilataksin ihmiset etupenkin mukana? Vaihtuuko kuski takapenkin toiveesta? Demokratian kannalta on toki mielenkiintoista pohtia myös, voidaanko äänestämällä yleensä vaikuttaa tilataksin sisälmykseen, suuntaan ja vauhtiin. Tai voiko ei-kokoomusnuoritaustainen henkilö yleensä ajatella pääsevänsä tilataksin kyytiin? Jos ei, niin se on myös tärkeä viesti.
Joku on kysynyt onko kyse siitä, että Petteri Orpo olisi väärä ihminen johtamaan kokoomusta. Ei ole! Hänet on puoluekokous valinnut ja hänellä on vahva mandaatti. Petterillä on paljon sellaisia ominaisuuksia – kuten erinomaisia läsnäolon ja ihmisjohtamisen kykyjä – joita jäisimme kaipaamaan, jos hän ei jatkaisi. Ja muuttuisiko mikään muutenkaan, jos vain takapenkiltä joku siirtyisi etupenkille, mutta homma jatkuisi samankaltaisena? Minä en epäile hetkeäkään, etteikö yhteistyöni Petterin kanssa voi jatkossa tiivistyä. Sitäkin tärkeämpää on, että kokoomus kykenee uudistumaan ja tottahan se kykenee!
Kiitos myös kaikista sadoista viesteistä kentältä, kansanedustajilta ja myös muutamilta ministereiltä! Lainaan kirjassani Eeva Kilpeä ja teen sen tässäkin:
Minä pidän ihmisistä joilla on avoin mieli,
Ihmisistä, jotka pystyvät sanomaan Ai?
Niinkö? Vai niin. En tiennytkään.
Tuota en ole tullut ajatelleeksi.
Avoin mieli on enemmän kuin viisaus,
Enemmän kuin oikeassa oleminen,
Enemmän kuin “johan minä sanoin” ja
“Minä tiesin sen jo vuonna…”
Politiikan arkipäivän pohdiskelemisen lisäksi kirjassa on yli 500 sivua ehdotuksia siitä, miten Suomesta ja Euroopasta tulisi nykyistä parempi paikka elää täällä syntyneille ja muualta tuleville! Kaikki kommentit tervetulleita.