Petteri Orpon ulko- ja turvallisuuspoliittinen katsaus

Orpo Petteri eduskunnassaHyvät kuulijat, lähes vuosi sitten tammikuussa pidin ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa käsittelevän puheen Paasikivi-seurassa. Totesin tuolloin, ettei vallitsevissa olosuhteissa ikäviäkään lopputulemia voida sulkea pois. Totesin myös, miten täysmittainen sota Ukrainassa olisi täysin erilainen kuin mitä olemme sukupolviin nähneet, johtaen arvaamattomiin ja pitkäkestoisiin seurauksiin.

Pihla Keto-Huovinen: Kenenkään ei pidä joutua pelkäämään puukotusta koulussa – nuorten tekemän väkivallan on loputtava

Ylivieskalaisessa yläkoulussa tiistaina tapahtunut puukotus on järkyttänyt suomalaisia kautta maan. Koulun 15-vuotias oppilas puukotti samanikäistä uhria, joka kuljetettiin äärimmäisessä hengenvaarassa

Puhemies Risikko: Maakunnille vahva tehtävä arjen turvallisuudessa

– Turvallisuuden edistämisestä on tulossa yksi maakuntien tehtävistä. Monissa kunnissa turvallisuuden edistämisessä on jo tehty paljon hyvää työtä, mutta maakuntien tehtävänä turvallisuussuunnittelusta tulee nykyistä laaja-alaisempaa ja yhtenäisempää. Tärkeää on myös se, että turvallisuus tehdään edelleen lähellä ihmisiä paikallisella tasolla, puhemies […]

Sisällön loppu

Sisällön loppu