Edeltävät sukupolvet ovat työllään rakentaneet Suomesta sivistyneen, hyvinvoivan ja vauraan yhteiskunnan. Meillä on velvollisuus pitää huoli siitä, että Suomi on yhtä hyvä maa lapsillemme ja heidän lapsilleen. Siksi hyvinvointiyhteiskunnan pelastaminen on seuraavan hallituksen tärkein tehtävä.
Torstaina julkistetussa vuosien 2020–2023 julkisen talouden suunnitelmassa korkeakoulujen indeksijäädytykset päättyvät, kertoo opetusministeri, kokoomuksen varapuheenjohtaja Sanni Grahn-Laasonen. Jatkossa yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen […]
Kokoomuksen, Perussuomalaisten, KD:n ja Liike Nytin eduskuntaryhmät jättävät välikysymyksen hallitusohjelman talous- ja työllisyystavoitteiden hylkäämisestä. Eduskuntaryhmien mielestä hallituksen talouspolitiikka ei ole
Petteri Orpo haastoi hallitusta eduskunnassa riittämättömistä työllisyystoimista ja holtittomasta velkaantumisesta. Tämä joulukuu on ollut hyvin poikkeuksellista aikaa suomalaisessa politiikassa. Kymmenet ihmiset […]
Julkaisuvapaa Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo vaatii hallitukselta toimia talouden heikentyneeseen tilanteeseen ja työllisyyskasvun pysähtymiseen vastaamiseksi. Orpon mukaan hallitus on ottamassa […]
Suomen talous on elpynyt koronan jälkeen vahvasti. Mutta kuten yrittäjien juhlassa viikonloppuna puhunut tasavallan presidentti Sauli Niinistö muistutti, keskuspankkien rahapolitiikka
Arvoisa puhemies, Hallituksen budjettiriihi oli pettymys. Suomessa ihmisiä irtisanotaan, työpaikkojen ovia laitetaan kiinni ja tehtaita suljetaan. Samaan aikaan hallitus päätti
Hyvät ystävät, Facebook-lähetyksen seuraajat ja median edustajat, Kesän aikana arki otti monta askelta kohti normaalia. Ravintolat avasivat ovensa. Olemme voineet […]
“Me emme hyväksy kuntien hiljaisia hautajaisia, vaan lähdemme puolustamaan niitä kevään vaaleissa.” Arvoisa puoluevaltuuston puheenjohtaja, hyvät puoluevaltuutetut, ja hyvät median
Sisällön loppu
Sisällön loppu
Hallinnoi evästeiden suostumusta
Käytämme evästeiden kaltaisia tekniikoita laitteen tietojen tallentamiseen ja/tai käyttämiseen. Teemme tämän parantaaksemme selauskokemusta ja näyttääksemme (muita kuin) henkilökohtaisia mainoksia. Suostumalla näihin tekniikoihin voimme käsitellä tällä sivustolla tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia. Suostumuksen epääminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.