Vantaa-Kerava: Mitalisijoille terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä
Liike on lääke, joka ehkäisee niin terveydellisiä kuin sosiaalisia ongelmia. Riittävä liikunta auttaa koululaisia oppimaan ja pitää yllä hyvää mielen terveyttä. Hyvä toimintakyky on edellytys myös vanhusten hyvälle voinnille ja kotona asumiselle.
Tilanne on kuitenkin hälyttävä: Tutkimusten mukaan kaksi kolmasosaa suomalaisista liikkuu terveytensä kannalta liian vähän. Erityisen huolestuttavaa on, että suomalaiset nuoret eivät liiku tarpeeksi. Nuoret ikäluokat tulevat yhä pidempään ja hektisempään työelämään yhä huonommassa kunnossa.
Liikkumattomuus maksaa. Yhteensä liian vähäinen liikkuminen ja runsas paikallaanolo aiheuttavat Suomessa noin 4,7 miljardin vuosittaiset yhteiskunnalliset kustannukset muun muassa sairaspoissaoloina, terveydenhuoltokustannuksina ja työkyvyttömyyseläkkeinä.
Panostukset liikunnan ja liikkumisen lisäämiseen maksavat kuitenkin itsensä takaisin. Riittävällä liikunnalla on yhteys paitsi oppimistuloksiin, se ennaltaehkäisee elintapasairauksia ja edistää mielen hyvinvointia – tutkitusti. Liikuntatottumukset kehittyvät jo varhaislapsuudessa ja –nuoruudessa. Tutkimusten mukaan liikkuvien vanhempien lapset liikkuvat todennäköisemmin myös aikuisena. Erityisen merkityksellistä on perheen yhteinen liikunta ja liikkuminen. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen vaatii useita toimenpiteitä, niin hyvinvointialueilla, kunnissa kuin näiden yhteistyönäkin.
Aikuisiällä liikkumisen ja liikunnan lisääminen vähän liikkuvilla vaatii usein kannustusta ja apua. Vantaalla on jo vuosia ollut käytössä liikuntaohjaus: lääkärin katsoessa ihmisen siitä hyötyvän, asiakas ohjataan liikunta- ja elämäntapaohjaukseen. Se voi tarkoittaa yhteisiä kävelylenkkejä, käyntejä kuntosalilla ja ravintoneuvontaa. Tätä toimintatapaa tulee jatkaa ja vahvistaa myös Vantaa-Kerava-alueella.
Paljon voidaan siis tehdä. Luodaan Suomeen ilmapiiri, mutta myös mahdollisuudet liikunnalliselle elämäntavalle. Otetaan tämä ajattelumalli keskiöön yhdyskuntasuunnittelussa, kaikessa rakentamisessa, päiväkotien ja koulujen arjessa, mutta myös työelämässä ja arjen liikkumisessa. Liikunnan ennaltaehkäisevä ja hyvinvointia lisäävä vaikutus tunnustetaan kyllä laajasti yhteiskunnassa ja tämän toteutumista meidän tulee myös tukea.
Sari Multala
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aluevaltuutettu, kansanedustaja