Säästämmekö itsemme hengiltä

Hyvinvointialueet ovat toimineet noin vuoden ajan. Vuosi sitten jännitimme, miten hyvinvointialueiden toiminta käynnistyy. Saako kansalainen hoitoa kuten ennenkin. Toiminta on kuitenkin jatkunut näinkin suuren uudistuksen ja suhteellisen lyhyen valmisteluajan kyseessä olleen jopa yllättävän hyvin. Muutoksia on kuitenkin tullut paljon sekä asiakkaille että työntekijöille. Päätöksenteko on siirtynyt kauemmas työntekijästä ja informaatiokatveita on esiintynyt aiempaa enemmän. Kansalainen ei ole enää voinut soittaa vanhoihin tuttuihin numeroihin. Uudet toimintatavat yhteydenottoihin ja ajanvarauksiin on joutunut oppimaan ja tietoja etsimään internetsivuilta. Mahdollisesti vanhat hyväksikin koetut toimintamallit on muutettu yhtenäistämisen nimissä toisenlaisiksi.

Kuten tiedossa oli, hyvinvointialueiden budjettiraami on ahdas ja edellyttää huomattavaakin priorisointia. Priorisointiin on kaivattu lisää kansallisia linjauksia. Monilla hyvinvointialueilla on tehty päätöksiä toimipisteverkon laajoistakin supistuksista. Tähän syynä on paitsi taloudellinen tilanne myös henkilöstöpula. Ostopalvelun käyttö on yleisesti esim. lääkäripalvelun osalta kalliimpaa ja johtaa pysyvien hoitosuhteiden ja hoidon jatkuvuuden puuttumiseen, ja osaamisen hallinnan puuttumiseen ja sitäkin kautta kalliimpaan hoitoon. Yleisesti SoTePe -uudistuksessa erikoissairaanhoidon kustannukset ovat olleet erityisen tarkkailun kohteena. Niitä on ollut tarkoitus vähentää ja sen sijaan ohjata resursseja enemmän perusterveydenhuoltoon. Tällä strategialla voitaisiin teoriassa kokonaiskustannuksiakin vähentää. Perusterveydenhuolto-erikoissairaanhoitokustannusjakaumaa ei kuitenkaan onnistuta muuttamaan hetkessä. Uudistuksen myötä perusterveydenhuollon henkilöstömäärä on voinut ainakin tilapäisesti jopa heikentyä. Uudistus on paikoittain karkottanut työntekijöitä julkiselta yksityiselle. Lisäksi tuntuvia säästöjä uudistuksen mukanaan tuomista mahdollisuuksista muuttaa toimintamalleja ja ns. suuruuden ekonomiasta voidaan odottaa vasta 2-3 v säteellä.

Miten tähän on tultu. Itselläni on takana yli 30 vuotinen kokemus lääkärinä toimimisesta Suomen Sote järjestelmässä. Vaikka vanhoja ei ehkä pitäisikään muistella, mutta urani alkutaipaleella työpäivän minuutit kuluivat aidosti potilaiden parissa ja muu ajankäyttö työaikana oli hyvin vähäistä.  Vastaanottoaikoja oli n. 20/päivä. Nyt raporttien mukaan lääkärin työpäivästä kuluu muuhun kuin potilaiden hoitoon jopa noin kolmannes, ja vastaanottoaikojen määrä on pudonnut merkittävästi. Tässä mielessä kyse ei ole vain väestön vanhenemisen ja sairaustaakan tuottamasta työn lisääntymisestä vaan myös siitä, että itse työn tekeminen ja mahdollisesti sen tuottavuus on laskenut. Näin siitäkin huolimatta, että elämme nyt digitaalisessa maailmassa. On selvää, että tässä tilanteessa tulisi hyvin kriittisesti tarkastella nykymuotoiselle palvelutuotannolle asetettuja vaatimuksia lähtien lakisääteisistä tehtävistä ja dokumentaation vaatimuksista. On selvää, että esimerkiksi potilastietojärjestelmä ei saisi aiheuttaa enemmän ajanhukkaa ja hiusten menetystä kuin se tuottaa todellista hyötyä prosessiin. Tulevaisuudessa voimme kuitenkin odottaa tekoälyn/koneoppimisen tuovan terveydenhuoltoon myös tuottavuutta ja tehokkuutta lisääviä elementtejä.

Ennaltaehkäisevän- ja ennakoivan terveydenhuollon vankkana kannattajana ja liikunnan ammattilaisena minun on vaikea uskoa, että huomattavilla säästötoimilla, jotka kohdistuvat ennaltaehkäiseviin kevyisiin palveluihin, joista on kenties myös vaikuttavuusnäyttöä, olisi pitkällä aikavälillä taloudellisesti edullista vaikutusta. Päinvastoin. Valitettavasti kuitenkin tällaiset palvelut joutuvat usein ensimmäiseksi leikkurin alle. Katson, että hyvinvointialueiden olisi otettava ennaltaehkäisevä terveydenhuolto omaksi ’palvelualueekseen’, jotta sen työstäminen palvelujärjestelmän sisään otettaisiin vakavasti. Olemme todennäköisesti yhtä mieltä siitä, että nykyinen sairaustaakka ja sen kasvaminen on paljolti huonojen elämäntapojen tulosta (väestön ikääntymisen lisäksi) ja tästä on myös paljon tutkimusnäyttöä.

Meneillään on ylipainon ja liikkumattomuuden (istumiskulttuurin) epidemia. Virtuaalimaailman koukku vääristää aivojemme ekosysteemiä johtaen sekin osaltaan mielen tylsistymiseen. On laskettu, että väestön lihominen aiheuttaa joka vuosi yhteiskunnalle ainakin 5 miljardin euron lisäkustannuksen Suomessa (Mustajoki ym. 2023). Merkittävin yksittäinen sairaus lihomiseen liittyen on tyypin II diabetes. On myös laskettu, että liikkumattomuus aiheuttaa vähintään 3.2 miljardin euron lisäkustannukset vuosittain Suomessa (UKK-insituutti, 2023). Nämä ovat merkittäviä lukuja, kun huomioidaan, että valtion budjetti hyvinvointialueiden ja HUS-yhtymän rahoitukseen v. 2024 on 24.66 miljardia euroa. Ennaltaehkäisevä työ on siten otettava vakavasti. Sitä on tehtävä yhdessä kuntien ja hyvinvointialueiden kesken. Työhön on löydettävä kannustimia ja oikeat jakolinjat vastuille. Kuntien tehtävä on varmistaa esim. liikunnalle suotuisa infra ja toisaalta puututtava kouluympäristöihin ja niiden toiminnan sisältöön. Näillä politiikkatoimilla on myös tutkimuksellisesti osoitettua vaikuttavuutta.

Kansalaisten hyvinvoinnin ja terveydenedistämisessä ja hoidossa riittää siis tekemistä. Järisyttävää on ollut kuulla, että Suomen sairaaloissakin istuu lopettamisen pelko. Yliopistosairaaloissa on taisteltu edellytyksistä antaa edelleen laadukasta opetusta uusille ammattilaisille ja tukea tutkimusta, joka on kehittymisen edellytys. Jotkut kollegat ovat raa’asti ennustaneet, että julkinen sote-järjestelmämme tällaisenaan kaatuu, mitä tämä sitten tarkoittaakaan. Toivottavasti kuitenkin pysymme mukana kehityksen vaatimusten valjastamassa reessä eikä euro puhu niin, että palvelujen puute ja heikot elämäntapamme johtavat esimerkiksi elinaikaodotteemme lyhenemiseen.

Arja Uusitalo, LT, Dosentti, Erikoislääkäri, DI

Aluevaltuutettu ja aluehallituksen jäsen, LUVN

Kunnanvaltuutettu, Vihdin kunta