Entä jos ikääntyneet eivät tarvitsekaan ihmeitä vaan ihmistä?
Hyvinvointialueiden kamppailu valtavien säästöpaineiden kanssa ja talouden tasapainottaminen vaatii virkamiehiltä ja poliittisilta päättäjiltä ihmeitä. Ikääntyneiden määrän nopea kasvu yhdistettynä työvoimapulaan aiheuttaa haasteita riittävien ikääntyneiden palveluiden varmistamiseen. Palveluita korvataan uusilla digitaalisilla ja hoivateknologisilla ratkaisuilla sekä ikääntyneiden asiakasohjausmallia ja etäpäivätoimintaa kehittämällä.
Ikääntyneiden asumispalveluiden rakennetta pyritään keventämään yhteisölliseen asumiseen, mutta tarve riittävään ja oikea-aikaiseen ympärivuorokautiseen palveluasumiseen ei poistu.
Asiakaskokemus-kyselyssä v. 2023 ikääntyneiden ja vammaisten palveluissa 65 % asiakkaista koki saaneensa tarvitsemansa hoidon tai palvelun tavoitteen ollessa 80 %. Palautteessa moni asiakas koki, ettei saanut tarvitsemaansa palvelua tai asiat oli hoidettu kiireellä.
Ikääntyneiden palveluiden saatavuudesta ja laadusta saa mediassa usein surullisen kuvan. Asiakkaat, omaiset ja osa päättäjistäkin kritisoivat palveluja ja kehittämistoimia, joilla pyritään säästötoimista huolimatta takaamaan peruspalvelut. Mielellään nostetaan esille hoidon kokonaisuudesta irrallisia epäkohtia, joista voi saada virheellisen kuvan todellisesta palvelun laadusta.
Aiheellinen, rakentava ja ratkaisukeskeinen kritiikki on perusteltua, mutta voisimmeko viedä asioita paremmin eteenpäin nostamalla esiin ratkaisuja ja oppimalla onnistumisista. Onko meistä tullut sellaisia, että omaishoitajia lukuun ottamatta emme jaksa tai halua ottaa vastuuta ikääntyvistä läheisistämme, mutta koemme olevamme oikeutettuja muilta vaatimaan kaikenlaisia palveluja.
Olisiko hyvinvointialueen ahdinkoon yhtenä lääkkeenä, että jokainen ottaisimme pienen palasen enemmän vastuuta ikäihmisistä niin kuin ennen vanhaan oli tapana.
Olen onneksi työssäni ikääntyneiden palveluissa ollut lukuisia kertoja todistamassa myös niitä onnistumisia. Omalla kohdallani ne ovat pitkälti konkretisoituneet, kun ammattiroolin sijasta onkin tarvinnut olla ennemmin ihminen ihmiselle, pysähtyä, kuunnella, kohdata ikääntynyt asiakas tai omainen kokonaisvaltaisesti ja laaja-alaisesti hieman aikaa antaen. Tukien, ohjaten, kannustaen, keskittyen ja hoitaen paljon enemmän kuin vain ”oma tonttinsa”.
Usein palveluntarve on siirtynyt, vähentynyt tai jopa poistunut. Uskon, että sillä on merkitystä. Asennemuutos ja ihmisenä toiselle oleminen on ilmaista. Ehkäpä halvin ja toimivin säästötoimenpide olisi, jos jokainen ikääntyneen kohtaava ihminen tai ammattihenkilö kohtaisi hänet ennen kaikkea ihmisenä moninaisine palvelutarpeineen ja toiveineen eikä kääntäisi selkäänsä tai ohjaisi luukulta toiselle.
Valtakunnallisten ja alueellisten päättäjien on säästötoimista huolimatta kannettava vastuu siitä, että ikäihmiset edelleen saavat tarvitsemansa lakisääteiset palvelut oikea-aikaisesti ja oikeanlaisina. Sen olemme heille moraalisesti ja eettisesti velkaa.
Olen ylpeä, että kokoomuksen valtuustoryhmä pyrkii aktiivisesti ja vastuullisesti hakemaan kustannustehokkaita ratkaisuja perustuen laaja-alaiseen faktatietoon, jotta tämä mahdollistuisi. Jokaisella meistä on oikeus ihmisarvoiseen ikääntymiseen.
Heli Ronkanen
Kirjoittaja on hoivakodin johtaja, vara-aluevaltuutettu ja tarkastuslautakunnan jäsen