Hämmennys ravintolasulusta – ”koronatoimet poukkoilevat pahasti”

Kokoomusedustajat toteavat turhien sulkujen uhkaavan satoja maakuntien ravintoloiden työpaikkoja. Kokoomuksen kansanedustajat Janne Sankelo ja Pia Kauma ovat tyytyväisiä perusteettomana pitämänsä ravintolasulun keskeyttämiseen Pohjois-Pohjanmaalla. Ravintolat saavat avata ovensa maakunnassa taas perjantaina….

Ikäihmisiä ja riskiryhmiin kuuluvia ei voida eristää neljän seinän sisälle

Koronapandemiaan liittyvät sosiaalisen eristämisentoimet ovat jatkuneet Suomessa kohta kaksi kuukautta. Hallitus on päättänyt 14. toukokuuta tapahtuvan koulujen avaamisen lisäksi sallia kesäkuun alusta suurempia kokoontumisia, avata ravintolat ja huvipuistot. Ikäihmisten asemaan ei kuitenkaan puututtu vaan…

Sisällön loppu

Sisällön loppu