| | | | |

HUS ja hyvinvointialueet ovat riippuvaisia toisistaan  

Pitkiä jonoja, odotusaika lääkärin vastaanotolle jopa 40 tuntia, huoli potilasturvallisuuden vaarantumisesta. HUS-yhtymän yhteispäivystyksissä oli joulukuussa kaaos.  Nyt tilanne on hieman rauhoittunut, mutta edelleen vaikea.   Päivystysten arjesta on uutisoitu vähemmän vuodenvaihteen…

|

Hyvinvoinnin edistäminen yhdessä on tärkeää

Mitä paremmin ihmiset kunnissa voivat, sitä vähemmän he tarvitsevat raskaampia sosiaali- ja terveyspalveluita. Sote-uudistuksessa suuri osa hyvinvointia edistävästä työstä jäi kuntien järjestettäväksi. Esimerkiksi varhaiskasvatuksessa, kouluissa, liikuntapalveluissa, kulttuuripalveluissa, nuorisopalveluissa ja kansalaisopistoissa…

Hyvinvointialueiden talouden haasteet – vastuullisuus, läpinäkyvyys ja yksityisen sektorin mahdollisuudet
| |

Hyvinvointialueiden talouden haasteet – vastuullisuus, läpinäkyvyys ja yksityisen sektorin mahdollisuudet

Hyvinvointialueet ovat sote-uudistuksen myötä nousseet merkittävään asemaan Suomen julkisessa palvelujärjestelmässä. Niiden vastuulla on järjestää laadukkaita sosiaali- ja terveyspalveluita kaikille kansalaisille tasapuolisesti, mutta samalla niiden on toimittava taloudellisesti kestävällä pohjalla. Hyvinvointialueiden…

Hyvä hoidon jatkuvuus tarkoittaa hyvää perusterveydenhuollon laatua
| |

Hyvä hoidon jatkuvuus tarkoittaa hyvää perusterveydenhuollon laatua

Yksi Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kärkihankkeista on hoidon jatkuvuuden parantaminen. Potilaan kannalta hoitosuhteen jatkuvuus tarkoittaa tutun terveydenhuollon ammattilaisen kohtaamista, jolloin toistuva tapaaminen varmistaa myös hyvän tiedonkulun ja hoidon suunnitelmallisuuden. Hoidon jatkuvuus ja…

Ikääntyneiden palveluihin panostetaan Länsi-Uudellamaalla jatkossakin – ”Vanhuusikä tulee nähdä arvokkaana” 
| |

Ikääntyneiden palveluihin panostetaan Länsi-Uudellamaalla jatkossakin – ”Vanhuusikä tulee nähdä arvokkaana” 

Kokoomuksen aluevaltuutetuilta löytyy selvät suunnitelmat haasteiden taklaamiseksi. Avainasemassa ovat uudet palvelumuodot.  Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen ikääntyneiden palvelut ovat murroksen keskellä, kun alueen väestö vanhenee ja palvelutarpeet kasvavat. Vaikka tilanne on monella tapaa…

Sisällön loppu

Sisällön loppu