Nyt on oikea aika luoda uutta kasvua ja parantaa palveluita digitalisaation keinoin

kuva henkilöstä tietokoneen ääressäKokoomuksen tavoitteena on digitalisaation ja uuden teknologian täysimääräinen hyödyntäminen ihmislähtöisesti koko yhteiskunnan hyväksi. Perustan tavoitteen saavuttamiselle luo uusien teknologioiden kehittämisen ja hyödyntämisen mahdollistava toimintaympäristö, jonka ytimessä ovat data, sen liikkuminen eri järjestelmien välillä ja siitä jalostettu tieto.

Omatiimimallilla vetovoimaa terveyskeskuksiin

Koronakriisin jättämä hoitovelka, hoitajapula sekä lakiin kirjatut uudet mitoitusvaatimukset ovat ajaneet sosiaali- ja terveydenhuollon suuriin vaikeuksiin. Samaan aikaan Suomessa tehdään massiivista sote-hallintomuutosta, joka sisältää valtavia riskejä ja murentaa Helsingin ja Uuden-maan sairaanhoitopiirin (Hus) ja Uudenmaan sote-rahoitusta. Hallituksen…

Kela-korvaus takaisin hedelmöityshoitoihin

Vuosi 2021 oli jo kuudes vuosi peräkkäin, jolloin Suomessa kuoli enemmän ihmisiä kuin syntyi. Se vaikeuttaa hyvinvointivaltion pelastamista, kun työikäisen väestömme määrä uhkaa pienentyä. Kun väki vähenee, pidot eivät parane. Tähän saumaan Suomen hallitus on päättänyt lopettaa yksityisellä puolella toteutettujen hedelmöityshoitojen Kela-korvaukset. Lapsettomuus koskee arviolta jo joka viidettä hedelmällisessä iässä olevaa. Jo noin viisi prosenttia […]

The post Kela-korvaus takaisin hedelmöityshoitoihin appeared first on Kai Mykkänen – Uusimaa 69 | Nato-Suomen aika | Terveen talouden aika | Puhtaan energian aika.

Sisällön loppu

Sisällön loppu