| |

Vantaa-Kerava: Hoitajilla ja lääkäreillä pitää olla aikaa hoitaa potilaita

Eurostatin mukaan Suomessa on melko hyvä määrä hoitajia suhteessa muihin Euroopan maihin. Silti kärsimme hoitajapulasta, mistä se johtuu? Sisätautien emeritusprofessori Jukka Mustonen kirjoitti vastikään Seniorilääkärilehteen jutun, jossa kerrottiin, kuinka vuonna…

| |

Vantaa-Kerava: Hyvinvointialueet valmistautuvat uuteen tehtäväänsä

Meillä kaikilla on oma kokemuksemme terveyspalveluista. Kunnat ovat vastuussa vielä loppuvuoden sosiaali- ja terveydenhoidon sekä pelastustoimen järjestämisestä, ensi vuoden alussa järjestämisvastuu siirtyy hyvinvointialueille. Suurin ongelma kunnissa on työvoimapula sosiaali- ja…

Suomen uusi ilmastolaki unohtaa hiilidioksidin tuontipäästöt

Tuontitavaroiden huomioiminen tuplaa esimerkiksi suomalaisten käyttämien elintarvikkeiden hiilijalanjäljen, toteaa kansanedustaja mielipidekirjoituksessa. Maalaisjärjellä ajateltuna ei ole järkeä tuijottaa vain Euroopan hiilidioksidipäästöjä, vaan vaikuttaa todelliseen hiilijälkeemme. Kasvava osa hiilijalanjäljestämme on päästöjen synnyttämistä Euroopan unionin (EU) ulkopuolella. Silti tavaratuonti Kiinasta tai kaukoloma Thaimaassa on päästöveroista vapaa toisin kuin kotimaan matkailu tai tehdastuotanto Suomessa. Kerosiini on verovapaata eikä kaukolennoista […]

The post Suomen uusi ilmastolaki unohtaa hiilidioksidin tuontipäästöt appeared first on Kai Mykkänen.

Ennaltaehkäisevät seniorineuvolat saamassa vihreää valoa eduskunnalta

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta on linjannut mietinnössään, että eduskunnan käsittelyssä olevaan vanhuspalvelulakiin lisättäisiin uusi momentti ikääntyneen väestön neuvolatoiminnasta. Kirjauksen taustalla on kansanedustajien Veronica Rehn-Kiven (rk.), Pia Kauman (kok.) sekä Hanna-Leena…

Sisällön loppu

Sisällön loppu