Case Berner

Ruotsalainen SEB-pankki toi yhtiökokouskutsussaan julki, että liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner on ehdolla pankin hallitukseen. Tieto yllätti niin hallituskumppanit kuin erityisesti Keskustan väen. Ylelle Berner kertoi, että SEB julkisti tiedon…

Eduskunnalle esitettiin kirjallinen kysymys matkatoimistoalan tukemisesta

SMAL tiedottaa, että matkatoimistoalan yritysten tukala tilanne on viimeinkin nostettu päättäjien pöydälle kansanedustaja Pia Kauman hallitukselle tekemän kirjallisen kysymyksen myötä: Kirjallinen kysymys matkatoimistoalan tukemisesta koronakriisin aikana Eduskunnan puhemiehelle Koronaviruspandemian vuoksi…

Eduskunnalta ennätysbonukset kansanedustajien siltarumpuhankkeisiin

www.youtube.com/watch?v=tB_NNdlkhDg& Yksi julkisista suomalaisen korruption muodoista on eduskunnan vuosittain jakamat "joululahjarahat". On vaikeaa ottaa vakavasti huolestuneita puheita kestävyysvajeesta, kun viime vuonna kansanedustajat jakoivat eturyhmilleen joululahjoja ennätyksellisen 60 miljoonan euron edestä….

Eduskunnan talousvaliokunnan kokoomusedustajat sallisivat ruokaravintoloille 75 prosentin täyttöasteen.

Kokoomuksen kansanedustajat vaativat, että ravintoloiden toimintaedellytykset turvataan pandemian keskellä ja että rajoituksia sovelletaan alueellisesti epidemiologisen tilanteen mukaan. Rajoituksissa tulee myös huomioida, millaisista ravintoloista on kyse. – Jos alueella ei ole…

Eduskuntavaaliehdokkaiden some-vaikuttavuus rankattiin – Huh huh!

Apu-lehti listasi somen brändityökaluja valmistavan Underhood-yrityksen kanssa eduskuntavaalien some-vaikuttajat. Listan perusteella voidaan todeta, että vedonlyönti tulevista läpimenijöistä on äärimmäisen riskialtista, mutta myös potentiaalisesti erittäin tuottoisaa. Todennäköistä on kuitenkin se, että…

Sisällön loppu

Sisällön loppu