Entä jos ei pitäisi olla teollisuuspohatta ostaakseen palveluita?
Ystäväni Antti työskentelee lehtorina espoolaisessa lukiossa. Perheessä on kaksi aikuista ja 5- ja 1-vuotiaat lapset. Viisivuotias on päiväkodissa. Äiti hoitaa kotona juuri yksivuotissynttäreitään juhlinutta taaperoa. Antin vuositulot ovat 40 000 ja 50 000 euron haarukassa. Tulojen suuruus riippuu Antin tekemien ylityötuntien määrästä ja muista sivutuloista.
Antin palkalla elää neljä henkilöä. Äiti saa lisäksi kotihoidontukea 338 euroa kuukaudessa. Antti otti tälle syksylle mahdollisimman paljon ylityötunteja lukiosta ja hankki sivutuloja kolmesta eri työpaikasta. Lisätöitä tekevät tyypillisesti juuri pienten lasten isät. Antti kertoo ansainneensa ylitöistä ja sivutuloista reilut 4000 euroa bruttona syksyn aikana.
Antin tekemistä lisätöistä meni 47,4 prosenttia veroa ja veroluonteisia maksuja. Lisätöiden bruttoansioista 10,7 prosenttia meni varhaiskasvatusmaksujen korotukseen. Antin rajaveroasteeksi muodostui näin laskien huimat 58,1 prosenttia. Espoon kunnallisvero on Suomen pienimmästä päästä eikä Antti kuulu kirkkoon. Antin rajaveroaste voisi siis olla korkeampikin.
Antti halusi tarjota perheen aikuisille vapaaillan. Hän ajatteli palkata lastenhoitajan päästäkseen vaimonsa kanssa kahdestaan lenkille. Antti suunnitteli tekevänsä jonain päivänä tunnin lisätyötä – siitä hänen bruttopalkkansa on 20 euroa. Tästä rahasta Antilla jäisi verojen jälkeen 10,7 euroa käteen. Riittäisikö se lastenhoitajan palkkaamiseen tunniksi?
Antilla sattuu olemaan tuttu hoitaja, joka tekee lastenhoitokeikkaa elinkeinonharjoittajana. Hänen tuntitaksansa on 15 euroa kotitalousvähennyksen jälkeen. Antin olisi tehtävä kolme tuntia lisätöitä maksaakseen kahden tunnin lastenhoidosta. Vastaus aiempaan kysymykseen on siis: ei riittäisi.
Tarkastellaan esimerkin vuoksi Antin mahdollisuuksia kotitalouspalveluiden ostamiseen. Kotitalousvähennyksen jälkeen siivoojan taksa olisi 21 euroa eli tuplasti Antin verojen jälkeen käteen jäävän tuntipalkan verran. Antin pitäisi tehdä kaksi tuntia työtä ostaakseen tunnin verran kotitalouspalveluita. Eipä ihme, että monessa perheessä lähdetään aikaisemmin töistä ja tehdään arjen työt omin voimin.
Jos palvelu jää ostamatta, menetys on moninkertainen: Ensin menetetään Antin lisätyöpanos opettajana; sitten menetetään ammattilaisen palveluna suorittama työpanos; lopulta myös verotulot jäävät saamatta töistä, jotka jäävät tekemättä.
Entä jos ei pitäisikään olla teollisuuspohatta ostaakseen palveluita? Entä jos perheillä olisi varaa käydä ulkona syömässä muulloinkin kuin juhlapäivinä? Se vapauttaisi yhteistä aikaa kiireisen arjen keskellä. Suomessa ei tarvitse olla ökytuloinen ennen kuin verottaja nappaa tuntipalkasta yli puolet pois.
Kyse ei ole pelkästään kotitaloustöistä. Teollistuneissa maissa elinkeinojen painopiste on siirtynyt aikaa sitten yksityisiin palveluihin. Oikeastaan työskentelemme kaikki palveluammateissa; olimme sitten putkimiehiä, koodareita, opettajia, juristeja tai sairaanhoitajia. Mitä vähemmän omalla työllään voi ostaa toisen ammattilaisen työtä, sitä alhaisempi on työllisyys ja sitä heikommin talouden tuottavuus ja yleinen elintaso kehittyvät.
Me pystymme parempaan!
Työhön kohdistuvaa verotusta pitää laskea kautta linjan. Mikrotyön teettämiseen liittyvää byrokratiaa pitää poistaa. Vain silloin keskituloisellakin on mahdollisuus vaihtaa omaa työtä toisen tekemäksi työksi – ja koko yhteiskunta hyötyy.
Lopuksi ajatusleikki. Kuinka paljon Antin pitäisi ansaita ostaakseen itseltään yksi lisätyötunti?
Antin 20 euron tuntipalkka maksaa työnantajalle 24,5 euroa. Antin rajaveroasteella pitäisi tehdä kaksi tuntia ja 55 minuuttia ylitöitä työllistääkseen itsensä tunniksi. Mikä on sinun kertoimesi?