Noora Fagerström: Näen yrittämisen kunniatehtävänä
Olen perustanut ensimmäisen yritykseni, Jungle Juice Barin, ollessani 24-vuotias, johon laitoin kiinni kaikki säästöni, ja otin pankista niin paljon lainaa
Olen perustanut ensimmäisen yritykseni, Jungle Juice Barin, ollessani 24-vuotias, johon laitoin kiinni kaikki säästöni, ja otin pankista niin paljon lainaa
Kokoomuksen yrittäjyystavoitteet 2023. Hyvinvointi syntyy vain työnteosta ja yrittämisestä. Siksi kokoomus haluaa rakentaa Suomea, jossa yrittäjällä on mahdollisuus ottaa riskiä, onnistua ja epäonnistua, kasvattaa yritystään ja palkata ihmisiä töihin.
Kristillisdemokraattien, Perussuomalaisten, Kokoomuksen ja Liike Nytin eduskuntaryhmät jättävät tänään yhteisen välikysymyksen maatalouden kriisistä ja kotimaisen ruuantuotannon turvaamisesta. Oppositioryhmien mielestä Marinin
Hyvät kokoomuslaiset, Tämän viikon uutiset Yhdysvalloista ovat olleet pysäyttäviä. Kun maailman vahvimman valtion virassa oleva presidentti yllyttää kannattajiaan demokraattista vaalitulosta
“Me emme hyväksy kuntien hiljaisia hautajaisia, vaan lähdemme puolustamaan niitä kevään vaaleissa.” Arvoisa puoluevaltuuston puheenjohtaja, hyvät puoluevaltuutetut, ja hyvät median
Tiukassa paikassa me suomalaiset olemme parhaimmillamme. Aina, kun sille on ollut tarve, olemme kyenneet jättämään erimielisyydet taakse ja toimimaan yhdessä. […]
Hyvät kokoomuslaiset, Vaikka kokous on ollut poikkeuksellinen, täällä on ollut mahtava tunnelma. Olisi mukava pitää iloinen puhe, mutta sellaista ette
Hyvät ystävät, Helsingissä avattiin syksyllä 2018 uusi lastensairaala. Se oli mittavan yhteisen ponnistelun tulos. Sairaalassa hoidetaan lapsia kaikkialta Suomesta. Helsingin
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo vaatii toimia, joilla jatkossa kriisin iskiessä yrittäjien elinkeino turvataan. Puheessaan kokoomuksen puoluevaltuustolle lauantaina Orpo sanoi vasemmistohallituksen
Kokoomus täyttää 100 vuotta 9.12.2018. Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo piti puheen tulevaisuudelle puolueen 100-vuotisjuhlassa Vanhalla ylioppilastalolla 8.12. Muutokset puhuttaessa […]
Artikkeli Petteri Orpo: Luotan Suomeen, luotan suomalaisiin näkyi ensin kokoomus.fi.
Sisällön loppu
Sisällön loppu