| | |

Hyvinvointialueiden pelastuspalvelut tuovat turvaa

Keski-Uudenmaan pelastuslaitos tulee olemaan Suomen ainoa kahden hyvinvointialueen yhteinen pelastuslaitos, kun hyvinvointialueet aloittavat toimintansa vuodenvaihteessa. Uusi järjestely tulee parantamaan entisestään arjen turvallisuutta.   – Uudet pelastuslaitokset sijoitetaan siten, että pelastajat ehtivät…

| | | | |

Riittääkö rahat, säilyykö palvelut?

Kokoomus tekee parhaansa, jotta sote-palvelut säilyisivät hyvällä tasolla. Hyvinvointialuemalli koetaan taloudellisesti haastavaksi, joten on luotava uusia tapoja toimia, jotta jokaisella veroeurolla saadaan vähän enemmän.   Sote-uudistusta on tehty vuosikymmeniä. Tavoitteeksi on…

|

Sosiaalityön säästökohteita etsimässä, onko niitä?

Hyvinvointialueelle siirtyminen tarkoittaa merkittäviä muutoksia myös sosiaalipalveluissa. Kuntayhtymä Keusotessa tavoiteltiin parempia palveluita ja säästöjä. Mikäli asukkailta kysytään, palvelut eivät parantuneet eikä säästöjä saatu aikaiseksi.     Suurimmat kuluerät sosiaalipalveluissa olivat vammaisten ja…

| |

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen budjetti hyväksyttiin – Kolme keskeistä nostoa

Ensi vuoden alussa vastuu sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluissa siirtyy kunnilta hyvinvointialueiden vastuulle. Tiukalla aikataululla valmisteltu siirtymää koskettaa Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella 4800 työntekijää, 400 palvelupistettä ja 275 000 asukkaan palveluita. Tiistaina…

Sisällön loppu

Sisällön loppu