Pihla Keto-Huovinen: Kenenkään ei pidä joutua pelkäämään puukotusta koulussa – nuorten tekemän väkivallan on loputtava

Ylivieskalaisessa yläkoulussa tiistaina tapahtunut puukotus on järkyttänyt suomalaisia kautta maan. Koulun 15-vuotias oppilas puukotti samanikäistä uhria, joka kuljetettiin äärimmäisessä hengenvaarassa

Pihla Keto-Huovinen: Vahva oikeusvaltio on yhteiskunnan perusta

Kokoomukselle vahva oikeusvaltio on yhteiskunnan perusta. Oikeusvaltio mahdollistaa kansanvallan, perusoikeuksien toteutumisen ja koko muun yhteiskunnan toiminnan. Se varmistaa, että julkisen vallan käyttö perustuu lakiin ja että oikeusturvaa saa, kun sitä tarvitsee. Suomen oikeusvaltio on maailman vahvimpia, ja siitä meidän on syytä olla ylpeitä.

Piiritoimisto kiinni toistaiseksi

Uudenmaan Kokoomus keskeyttää toistaiseksi tilaisuuksien järjestämisen koronaviruksen vuoksi. Keskeytys koskee yleisötilaisuuksia sekä sisäisiä tilaisuuksia. Korvaavia tilaisuuksia järjestetään sähköisesti mahdollisuuksien mukaan. Puolueen jäsenet saavat erikseen tiedon sääntömääräisten kokousten järjestämisestä keskeytyksen ollessa…

| |

Pitääkö epämääräiset in house -hankinnat hyväksyä?

Hankintalaki edellyttää julkisten hankintojen kilpailuttamista. Tällaisia hankintoja ovat esimerkiksi kuntien ja hyvinvointialueiden tekemät tavara-, palvelu-, ja rakennushankinnat. Kilpailuttaminen on kaikkea muuta kuin yksinkertaista ja vaivatonta ja vaatii asiantuntemusta, aikaa ja…

Sisällön loppu

Sisällön loppu