Uuden edessä
On hyvä muistaa, että kuluvan vuoden alusta voimaan tullut muutos sote- ja pelastustoimen järjestämisestä Suomessa on ollut historiallisen suuri. Ja siltä se on tuntunutkin. Ensimmäinen vuosi on ollut työntäyteinen ja…
On hyvä muistaa, että kuluvan vuoden alusta voimaan tullut muutos sote- ja pelastustoimen järjestämisestä Suomessa on ollut historiallisen suuri. Ja siltä se on tuntunutkin. Ensimmäinen vuosi on ollut työntäyteinen ja…
Työvoimapula haastaa hyvinvointialueita, mikä on aiheuttanut toimia myös Keski-Uudellamaalla. Aluevaltuutettu Riina Mattila kertoo, että työvoiman saatavuus on haasteena Keski-Uudellamaalla, sillä eri ammattilaisia ei kouluteta riittävästi tarpeeseen nähden. Mattilan mukaan tällä…
Silja Metsola toimi vuosien ajan omaishoitajana. Hänen mukaansa hiljainen, mutta sitäkin suurempi joukko omaishoitajia kärsii uupumuksesta siksi, että saatavilla olevasta avusta ei tiedetä. Vuonna 2013 Silja Metsolan puoliso sai diagnoosin…
Itä-Uudellamaalla on poikkeuksellisen paljon riskitekijöitä, eikä niihin vastaaminen ole nykyisellään helppoa. Resurssit ovat niukat, mutta toistaiseksi riittävät. Tilanne voi kuitenkin tulevaisuudessa olla toinen. Joulu on pian ovella. Mikä voisikaan olla…
Ikäihmisten laajassa palvelutarpeiden ketjussa tulevaisuuden ratkaisuja tulee kehittää heti, jottei tilanne pääse kriisiytymään. Aluevaltuutettu Andeliina Cieslakin mielestä ikääntyneiden palveluiden ketjuun liittyy vahvasti niiden kehittäminen, jotta palvelutarpeisiin voitaisiin reagoida ennakoivasti. Yhteisöllisessä…
Hyvinvointialueilla on kuluvan vuoden ajan valmisteltu ensimmäisiä hyvinvointialueohjelmia. Niissä kuvataan, kuinka palvelut järjestetään niin raha- kuin työntekijäpulan keskellä. Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen valtuutetut sinetöivät ensimmäisen hyvinvointialueohjelmansa valtuuston kokouksessa syyskuussa. Ohjelmassa kuvataan sitä,…
Hyvinvointialueen aloittaessa kuulin monen asukkaan huokailevan, ettei heillä ole mitään käsitystä soteuudistuksesta tai hyvinvointialueista. Juuri kukaan ei uskonut ymmärtävänsä, mitä hyvinvointialueet tekevät. Toistin yleensä ihmettelijöille kolme sanaa: sosiaali, terveys ja…
Digitaalisten palvelujen käyttöönotto ei tarkoita pakkoa digiin, vaan aiempaa laajempaa mahdollisuutta auttaa ihmisiä. Aluevaltuutettu Willem van Schevikhovenin mukaan Keski-Uudellamaalla asukkaat voivat käyttää jo melko laajasti erilaisia digitaalisia palveluja, mutta parannettavaakin…
Koronapandemian jälkeensä jättämä hoitovelka ja hoitajapula ovat kasvattaneet erityisesti ortopedian leikkausjonoja. HUS alueella pisimmät jonot ovat tekonivelkirurgiassa ja selkäkirurgiassa. Hyvinkään sairaalassa tehdään vuosittain yhteensä noin 650 lonkan tai polven tekonivelleikkausta. …
Viime aikoina on puhuttu paljon siitä miten reserviläisten tulee kohentaa kuntoaan ja miten kotona kannattaa varautua. Molemmat ovat aiheellisia kehotuksia – fyysisestä kunnosta kannattaa meidän jokaisen pitää huoli ja kotivara…
Sisällön loppu
Sisällön loppu